Hajatelma: Tuki ja turva.

Joistakin ihmisistä tulee heti ensitapaamisella tunne, että kaikki ei ole ihan kohdillaan. On kuin tämän ihmisen päällä olisi hentoinen huntu, joka sumentaa alla olevan ihmisen piirteitä. Se vääristää minäkuvaa ja vaikka olisi kuinka kaunis ja pitsinen muuttaa se ihmistä. Tälläiset ihmiset näkevät sumeasti ja peilissä näkyvä kuva ei ole todellinen. Jos tämä on jatkunut jo vuosia tunteeko ihminen itseään? Kuinka moni ajattelee minusta näin? Entä jos peilikuvani onkin väärä?

Jostain syystä hakeudun tällaisten ihmisten seuraan. Ehkä omat virheet voi ohittaa kun voi antaa toiselle voimansa. Usein ajattelen "voi kuinka rikki sinä olet." Ymmärtämättä että olen itse ihan yhtä rikkonainen. Vai korjaako se minua hiukan aina kun saan auttaa ja lohduttaa toista?

Muistakaa rakkaat ihmiset arvostaa niitä jotka tukevat teitä, seisovat vieressä pimeydessä ja nostavat teitä ylöspäin. Usein nämä ihmiset vajoavat kokoajan itse syvemmälle samalla kun auttavat sinua. Antakaa auttava käsi auttajalle. He eivät osaa aina sitä itse pyytää.

Hyvää loppuvuotta kaikille jotka jaksaa lukea näitä kirjoituksia. Itselleni tämä vuosi on ollut hyvin opettava ja vaikka elämä koittaa potkia päähän yritän hymyillä joka päivä.

Hajatelma: Kiitos teille.

Vuosi on mennyt nopeasti. Tuntuu kun se olisi ollut vain puolikas vuosi. En muista oikein mitään ennen kesää. No jos totta puhutaan en muista kunnolla mitään viimeisestä parista vuodesta. Muistan vain että minua väsytti ja ahdisti kokoajan. Sitä se univaje teettää. Se potkii sinua kun olet heikkona. Toimit täysin vaistojen varassa. "Taistele tai juokse" reaktio muuttuu "juokse tai hajoa" reaktioksi.

Kun nyt olen jotenkin saanut elämästäni kiinni mietin usein noita muutamaa vuotta. Kaikki meni kuin sumussa, jossa koitin epätoivoisena löytää paikkaan maailmassa. Muistan kuinka jäin silloin ilman tukea, jota silloin olisin tarvinnut enemmän kuin koskaan. Onneksi muutamat ystävät jaksoivat potkia minua eteenpäin. He eivät välittäneet vaikka olin hajoamispisteessä oleva aikapommi. Moni hylkäsi minut silloin. Kiitos rakkaat ystävät jotka piditte minut pinnalla.

2018 vuosi on opettanut minulle paljon. Ymmärrän omaa käyttäytymistä paremmin kuin koskaan. Tiedostan heikkouteni ja koitan omilla vahvuuksilla täydentää niitä. Tulen aina olemaan herkkä ja ahdistunut taiteilija, mutta toivon että kolhut elämässä ei potki minua liian pahasti maahan. Osaan arvostaa ystäviäni nykyään vielä enemmän. Vaikka vuosien Väsymys on jättänyt minuun jälkensä, niin koitan nyt pitää pään pystyssä.

Hajatelma: Nytkö hajoan?

Ahdistus iskee salakavalasti. Se vaanii ja odottaa hetkeä jolloin olet heikoimmillasi. Minulle se tulee kun olen väsynyt. Nyt se tuli torstaina kello 18:00.

Raskas työviikko ja siihen päälle takaiskuja elämässä, ei se muuta vaadi. Kuppi täyttyi, meni yli, kaatui ja hajosi. Tipuin polvilleni kuin joku olisi lyönyt selkääni puukon. Sydän hakkaa liian kovaa ja sitä puristaa. Kyynelten keskellä puren hammasta. Tähänkö nyt kuolen? Helpottaisiko se oloa? Laitan kädet tärisen musiikin soimaan. Kovemmalle! Huudan musiikin yli. Minua oksettaa. Tekisin mitä vain että tämä loppuu. Aivot juoksee miljoonaa, poukkoilee heikkopäisenä ja luo erilaisia skenaarioita. Kaikki niistä päättyy huonosti ja se pahentaa oloani. Pistän musiikkia kovemmalle. Minua oksettaa ja haukon henkeä. Vuosien patoutuneet paskat valuvat kehoni läpi. Ryven itsesäälissä. Mietin kuolemaa. Ei en perkele anna periksi! Revin haavani auki syvemmältä. Kaikki paha olo hyökätköön nyt kerralla. Hengitän kiivaammin hampaitteni välistä. Viha.

Viha nostaa päätään. Muistan elävästi ystäväni sanat "ehkä sinun tulisi olla vihainen välillä". Vittu niin pitäisi. Itku vaihtuu nauruun. Hengitys alkaa tasaantua ja sydän lyö normaalisti. Aivot alkavat taas toimia. Tajuan että olen jossain vaiheessa laittanut ystävälle viestiä. Hänen sanansa lohduttavat minua entisestään. Olo on väsynyt kuin olisin juossut maratonin. Pyyhin viimeiset kyyneleet ja tunnen itseni taas ihmiseksi. Elämän arvoiseksi ja paremmaksi ihmiseksi. Kuppi on taas tilkitty umpeen ja hyvin hämmentävää moni vanha asia joka välillä vaivasi ei ahdista enää.

19:15 lähden ulos kylmään pimeään iltaan. Tuijotan taivasta ja annan kehoni puhdistua lopullisesti. Kyllä tämä tästä.

Hajatelma: Et ehkä olekaan niin rikki.

Elämä on outoa. Välillä tuntuu, että mitä tahansa teet kaikki kaatuu ja hajoaa kappaleiksi. Olet aivan rikki ja täysin yksin kokoamassa itseäsi kasaan. Noina hetkinä kun ihminen on heikoilla pienikin asia saa sinut putoamaan uudelleen kuoppaa. Tekisit mitä vain että pääsisit sieltä ylös. Siinä on syy miksi pohjalta on vaikea nousta. Sinä teet siitä liian vaikeaa.

Omien heikkouksien myöntäminen on raskasta ainakin minulle. Muistan elävästi ensimmäisen hetken kun tipahdin polvilleen ja sanoin ääneen "tähän en pysty". Tuo kerta oli tuhota minut täydellisesti.  Pitkän ja raskaan tien jälkeen opin hyväksymään sen, että joskus en vain jaksa. Sen ääneen sanominen rupesi auttamaan. Vähitellen opin tuntemaan tilanteet joissa polveni alkavat pettämään. Opin tuntemaan omat oudot tuntee ja ennakoimaan niitä. Näin sain heikkouden muutettua vahvuudeksi.

Itsensä tunteminen ja hyväksyminen on tärkein opetus jonka itse olen saanut. Se pitää oppia kantapään kautta ja se vaatii paljon itsetutkiskelua. Kun aika kuluu uskallat luottaa paremmin toisiin ihmisiin ja pian huomaat että et olekaan yksin. Pysty saamaan voimia muilta, joten pohjalta ylös pääseminen helpottuu merkittävästi.

Joten kun saat itsesi kuntoon ja uskallat luottaa ihmisiin on tärkeää että teet saman muille. Ole valmiina antamaan auttava käsi tarvitsevalle, lohtu turvattomalle ja lohtu sitä kaipaavalle.

Hajatelma: askel taaksepäin

Olen parin viimeviikon aikana kokenut tuttua ahdistusta. Syytä siihen en tiedä. Paperilla kaikki pitäisi olla hyvin, mutta joku minua nyt syö sisältä. Olo on kuin tekisi mieli mennä kiven alle piiloon. Tämä vaivaa minua, sillä mitään erikoista ei ole sattunut. Minulle on muutama viime syksy ollut todella raskaita henkisesti. Onko kroppani valmistautunut siihen että tänäkin vuonna hommat kusee? Vai muistuttaako tämä aika edellisestä vuosista ja siitä kuinka heikkona olin?

Pitänee koittaa tarttua hyvän ystäväni neuvoon: "Eikö sinun pitäisi olla välillä vähän vihainen".

Hajatelma: Unet

Olen kadottanut uneni. Tai tarkemmin ottaen en enää muista niitä. Oudot ja sekavat unet ovat olleen osa minua koko ikäni. Aikaisemmin muistin kaikki unet, joita saatoin nähdä useita yössä. Usein näin myös painajaisia. Valjastin nuo yön oudot hetkit luovuuteen. Olen kirjoittanut useat sanoitukset painajaisistani ja itseasiassa koko Hautajaisyön idea lähti valveunesta.

Näin usein myös valveunia tai hallusinaatioita. Tämän aiheutti väsymys,stressi ja katkonainen uni. Kävelin nuorempana paljon unissani ja nyt vanhempana näin näkyjä usean kerran viikossa. On hyvin hämmentävää kun heräät ja huomaat että kaikki ei ole kunnossa. Joku seisoo nurkassa ja tuijottaa. Tai normaalit esineet muuttuvat painajaismaisiksi olennoiksi. Tähän onneksi tottui ja useamman vuoden olen lähinnä mielenkiinnolla tutkinut öisiä näkyjäni. Ja todellakin Hautajaisyön (minun bändin) idea tuli yhdestä yöllisestä sekoilusta. Tuolloin näin kaksi kuollutta pikkutyttöä seisomassa nurkassa. Ne tulivat minun luokseni ja toinen heistä kuiskasi korvaani asioita.

Nyt kun olen saanut nukkumisen kuntoon en näe enää unia. Aamulla minulla saattaa olla joku outo tunne, että olen nähnyt jotain ikävää unta, mutta muuten en muista siitä mitään. Pelkäsin alkuun mitä tuo tekee luovuudelleni. Onneksi hyvin levänneet aivoni toimivat nyt tehokkaasti ja tekstiä tulee enemmän kuin pitkään aikaan. Tosin niiden sävy on muuttunut hiukan, mutta se voi toki olla sitäkin että elämässäni on kääntynyt uusi sivu ja koen asiat eri tavalla. Mikään onnellisten Rakkausrunojen kirjoittaja minusta tuskin koskaan tulee, sillä kirjoitusten teemat pyörii vieläkin kuoleman,ahdistuksen ja epätoivon ympärillä. Ja se sopii minulle.

Hajatelma: Syvällistä pohdintaa.

Olen kahden tulen välissä. Toisaalta olen hyvin tyytyväinen elämääni nyt. Osaset alkavat olla hyvillä paikoillaan ja pitkästä aikaa nautin elämästä. Toisaalta koen välillä yksinäisyyttä. Aikaisemmin koin syvää ahdistusta asunnossani, joten koitin pysyä sieltä mahdollisimman paljon poissa. Nyt kun koen uuden asuntoni kodikseni vietän enemmän ja enemmän aikaa siellä. Toki päälle tekee hyvää kun tunnen kotini turvalliseksi, mutta huomaan myös että olen sulkeutunut tänne neljän seinän sisään. Vaikka olen sosiaalinen ihminen en nykyään kykene päästämään ihmisiä lähelleni. Kuinka olen muuttunut näin paljon? Palaako enää ennalleen? Miksi olen tälläinen...

Hajatuksia: Aika parantaa

Aika on mielenkiintoinen asia. Joskus se matelee ja hetken päästä juoksee liian nopeasti. Lyhytkin aika rakkaasta voi tuntua tuskalle, mutta taas aika parantaa haavat ja hajoneen itsetunnon. Aika on arvokasta, sillä meillä on sitä vain rajatusti. Jokainen sekunti kuluttaa meitä, jokainen hetki olet lähempänä loppua ja jokainen hengenvetosi voi jäädä viimeiseksi. Aika voi olla arvokkainta mitä voit toiselle antaa. Kuuntelet hetken toisen murhetta tai olet mukana iloisina hetkinä.

Vihaan ja rakastan aikaa. On mielenkiintoista huomata, että käsitykseni ajasta on muuttunut. Kun kehoa ei vaivaa ainainen väsymys ja ahdistus tuntuu että aika juoksee hirvittävää vauhtia. Minusta tuntuu että päivät menee hirvittävällä vauhdilla ohi, caikka todellisuudessa minulla ei ole vuosiin ollut näin paljon vapaa-aikaa.

Väkisin sitä vain miettii, että miten elämäni olisi kulkenut, jos olisin selättänyt väsymyksen aikaisemmin. Jossittelu on sairautta ja mennyttä ei takaisin saa, mutta yön pimeydessä ääniä on vaikea vaimentaa.

Hajatelma: Muutoksia

Havahduin vasta mielenkiintoiseen tunteeseen. Olotilaan jota ei ole ollut pitkään aikaan. Muutokseen omassa ajattelussani. Huomasin olevani onnellinen.

Tähän on vaikuttanut monta asiaa. Viimesyksy oli todella raskas henkisesti, mutta aika tekee tehtävänsä ja mustat pilvet ovat väistyneet. Olen saanut pitkään vaivanneet nukkumisongelmat kuntoon, joka nuorensi minua kymmenen vuotta. Pää toimii nyt kirkkaana, ajatus juoksee ja ainainen ahdistus on tallottu piiloon. Huomaan nauttivani töistä taas ihan eri tavalla ja koen elämäni olevan ihan hyvällä mallilla.

On hämmentävää huomata että kokoajan ei vituta. Hormoonit hyrrää ja olo on kuin parikymppisellä. Vuosia menin sumussa väsymyksen,stressin ja parisuhteiden takia. Nyt täytyy vain osata nauttia tästä uudesta mahdollisuudesta ja uudesta virrasta mitä kehossani ja mielessäni on.

Hajatelma: Ei en pysty.

Miksi virheiden ja epäonnistumisen myöntäminen on niin vaikeaa? Se että joudut ääneen sanomaan: " ei en pysty tähän olen pahoillani." Kummittelee vuosikausia päässäsi. "Minä en riittä." Siinä on lause joka lannistaa isoimmankin miehen ja vahvimmankin persoonan.

Onko heikkouden myöntäminen kuin syntiä, jonka johdosta maailma hylkää meidät? Vai onko se vain heikon mielen tapa koittaa unohtaa meitä kaikkia odottavaa loppua? Jos siitä ei puhuta, niin ehkä se ei tapahdu? Jos olen suurin ja vahvin elän ikuisesti.

Liian suuria kysymyksiä, eikä niihin löydy selkeää vastausta. Parempi on vain suoristaa selkä, hyväksyä se että et ole täydellinen ja jatkaa kohti seuraavaa kriisiä ja epäonnistumista.

Harmi vain kun se ei ole aina niin helppoa.

Hajatelma: Aamuyön vaikeus

On aamuyö. Aurinko on jo aloittanut nousunsa. Ohuet verhot eivät pidä uuden päivän kajastusta poissa makuuhuoneesta. Linnut aloittava kauniin laulunsa. Minua ahdistaa.
Kellon soittoon on vain muutamia tunteja, enkä ole nukkunut silmällistäkään. Päässäni kuhisee ajatukset. Nuo normaalisti vaimeat kuiskaukset muuttuvat yöllä huudoiksi. Olankohautukset kasvaneet epätoivoksi. Muistatko vuosia sitten kaikki tekemäsi virheet?

Mikä siinä on että aamuyöstä pitää ryhtyä pohtimaan syvällisiä? Kuinka monta yötä on mennyt kyyneleet silmäkulmissa. Kaikki pahat sanat ja teot muistuu mieleen. Olenko ansainnut kaiken sen paskan mitä päälleni on kaadettu? Entäs ne kerrat kun olen itse kohdellut lähimmäistä väärin? Olisiko elämäni toinen jos olisin pyytänyt, antanut, ollut antamatta anteeksi? Väsymyksen kasvaessa äänet päässä vahvistuu. Turvallinen katto alkaa muistuttamaan vihamiehistä ja lapsuuden kiusaajista. Tunnen aitoa vihaa heitä kohtaan ja kello vain jatkaa kulkuaan.

Viimein uni saapuu ja haihduttaa turhat äänet. Parin tunnin nollaus ja elämä kirkastuu. Aamukahvin tuoksu vie viimeisetkin vihan rippeet ja olo alkaa normalisoitua. Yö haihtuu, laitan kengät jalkaan ja lähden töihin. Oravanpyörä pyörii ja elämä jatkuu.

Vai onko aamuyön kaikkea pelkäävä, vihaava ja ahdistunut ihmisenraato se oikea minä?

Hajatelma: Olemme vain ihmisiä

Somessa törmäsin mielenkiintoiseen kysymykseen: Voiko samaa ihmistä rakastaa ja vihata yhtä aikaa. Molemmat ovat vahvoja tunteita ja voitaisiin jopa sanoa, että ne ovat tunteista tärkeimmät. Tietyllä tavalla ne on hyvin vaikeita selittää, mutta molempia selittäessä voidaan käyttää samoja sanoja. Ainut selkeä ero niillä on siinä, että viha on hyvin primitiivinen tunne. Kun taas rakkaus on paljon sivistyneempi. Jokainen meistä osaa vihata ja se kuuluu meidän luontoomme, mutta kaikki eivät osaa rakastaa. Rakkaus on sekoitus useampaa tunnetta, joista osa on toisiaan alkukantaisempia. Joskin voisin väittää, että jos sinua ei ole koskaan rakastettu, et osaa sinäkään rakastaa.

Toki joidenkin mielestä rakkaus on vain keksimällä keksitty asia. Ihminen kun on vain yksi eläin muiden joukossa ja kuten kaikki eläimet meillä on tarpeita ja haluja. Vai onko rakkaus se mikä erottaa meidät eläimistä? Tuntevatko eläimet rakkautta tai vihaa? Vaikeita kysymyksiä joihin en oikeastaan edes halua vastausta. Tärkeintä on kumminkin että on olemassa vihaa ja rakkautta. Vahvoja tunteita mukamassa toistensa ääripäissä, mutta silti hyvin samankaltaisia. Usein tuntuu että viha on niistä vahvempi, se palaa kirkkaana, mutta usein myös haihtuu nopeammin. Rakkaus takertuu sinun jokaiseen soluusi ja sitä voi olla mahdotonta saada pois.

Samaa ihmistä voi vihata ja rakastaa yhtä aikaa. Ja se tekee meistä ihmisiä.

Hajatelma: Luovuus kadoksissa

Minulla on pari viikkoa ollut äärettömän luova olo. Se on se tunne kun sormia kihelmöi ja pää surisee täynnä ajatuksia. Jotain olisi pakko päästä luomaan, mutta mitä? Millä saisin sen kaiken esiin? Mikä tyynnyttää ajatuksia täynnä olevan pään?

Sanotuksia ei synny edes väkisin.

Kitaralla toistan samoja riffejä. Pää on liian täynnä. Liian täynnä kaikkea, joka pitäisi saada ulos. Kirjoitan rivin ja pyyhin sen pois. Uudelleen ja uudelleen. Rivi,pois,rivi,pois jne...

Mikä tyynnyttää laukkaavan mielen?

Hajatelma: Outo tunne..

Heräsin maanantaihin. Keli kostea ja lämmin. Paikat hellinä viikonlopun muutosta. Kroppa huutaa lepoa, mutta annan sille vain magnesium poretabletin. Kissa naukuu ruokakaapin edessä, annan sille ruokaa ja se kehrää kiitokseksi. Laitan aurinkolasit päähän ja lähden töihin. Kaupunki on hiljainen se heräilee vasta. Ajan työpaikan pihaan omalle paikalleni ja tunnen oudon tunteen. Aivan kuin jotain puuttuisi tästä aamusta. Herkistän aistini ja keskityn. Maailma kuuluu selkeästi ja kirkkaasti. Sitten ymmärrän. Kohina on poissa. Päässä jylläävät ajatukset saavat normaalisti pääni surisemaan. Kaiken taustalla kuuluvat staattinen hurina on kadonnut. 14.05.2018 heräsin pitkästä aikaa stressivapaana. Onkohan tämä tarttuvaa? Ja kuinka pitkään kestä?

Hajatelma: Muutos..

Vielä yksi yö ja muutan pois. Jätän avaimet pöydälle ja käännän joskus niin tärkeällä tuntuneelle asunnolle selkäni. Koti tuo paikka ei ole minulle ollut useaan vuoteen ja viimeisin vuosi asuessani siinä alleviivasi tätä tunnetta. Se tunne kun et koe olevasi turvassa. Yöisin vaivaavat painajaiset menneestä ajasta, tuosta ajasta hyvin erilaisesta. Joskus asunto oli tärkein asia maailmassa, mutta nyt siitä on tullut ankkuri, joka pitää minua väkisin paikoillani. Saatan vuodattaa tuleva viikonloppuna kyyneleen, mutta siinä on toivon kipinä. Maanantai on hyvä päivä aloittaa puhtaalta pöydältä, elämä useamman painolastin kevyempänä..

Seuraa Raskaat Mullat blogia:
https://www.facebook.com/Jannetus/
Sekä:
https://www.bloglovin.com/blogs/raskaat-mullat-19442625

Blogille näkyvyyttä

Follow my blog with Bloglovin

Hajatelma: Kasva jo aikuiseksi?

Kasva isoksi älä aikuiseksi. Lempi lausahduksiani, jonka äiti on joskus minulle sanonut. Isoksi olen kasvanut ja olen kynsin ja hampain koittanut välttää aikuistumista, mutta vaikka kuinka taistelen vastaan en voi taistella vanhenemista vastaan. Kipujen kasvaessa, palautumisajan pidentyessä sitä huomaa, että väsymyksen raatelema ruho kun ei ole sama kuin kymmenen vuotta sitten. Mielen mustuessa pääse myös aikuisuus hiipimään sieluun. Pitäisikö sitä alkaa käyttäytymään ikäiseni tavoin?

Vapun jälkeinen keskiviikko ja mietin taas vakavissani elämää. Normaalit vappukuviot aiheutti lähinnä ahdistusta ja selkäkipua. Noista jälkimmäinen alkoi vaivaamaan niin pahasti, että en töihin päässyt. Päivä menikin lääketokkurassa sohvalla maaten outoja videoita YouTubesta katsellessa. Ja vaikka kuinka muutto painaa päälle sain pidettyä itseni tiukasti lepoasennossa.

Niin ajatukset aikuisuudesta? Ne taisivat hävitä lääkkeiden tuomaan pehmeyden tunteeseen. Pakollinen pysähtyminen tuntuu tekevän hyvää niin keholle kuin mielelle. Ehkä sitä pitäisi vain useammin laittaa puhelin kiinni, verhot ikkunoihin ja tuijottaa tyhjyyteen. Joku päivä tyhjyys vastaa minulle takaisin, mutta ei vielä tänään...

Hajatelma: Reset

Muistatteko sen tunteen kun koulussa sinut kutsuttiin rehtorin kansliaan. Tiesit että jotain pahaa oli tapahtumassa. Sama tunne vaanii hammaslääkärin odotusaulassa. Tai kun odotat puhelua lääkäriltä. Epätietoisuus tulevasta yhdistyy pelkoihin pahimmasta. Joku alkukantainen syvällä sisimmässä huutaa "pakene tai taistele!". Hengitys kiihtyy, kaikki aistit lyövät ylikierroksilla ja adrenaliini kohisee korvissa.

Olisipa ihmisessä tuolloin reset nappi, vaikka korvan takana, josta saisi ylikierroksilla juoksevat aivot rauhoittumaan. Se hiljentäisi liiat äänet ja voisit keskittyä paremmin hengittämiseen. Hengissä pysymiseen.

Kirjarovio: Marco Hietala - Ruostumaton

Marco Hietala - Ruostumaton
Kirjoittanut: Timo Kangaslampea
Julkaisija: Docendo

Marco Hietala on varmasti yksi Suomen tunnetuimpia raskaamman musiikin hahmoja. Tämä komea ääninen heviukko on suomalaisen raskaan musiikin pitkäpartainen isähahmo ja on hienoa että miehestä saatiin kirjakin aikaan. Varsin komea kirja onkin kyseessä. Sen parisataa sivua on täynnä komeita kuvia Marcon uran varrelta. Ruostumaton esittää herran hyvin nöyränä ja inhimillistää  aina niin nauravaisen miehen olemusta.

Kirja alkaa yllättävän raadollisesti siitä kun Marco kertoo ajatuksiin tulevasta avioerosta ja sen syistä. Tämä rohkea ja aidon tuntuinen aloitus antaakin kirjalla hyvin erilaisen tunnelman, kuin mitä odotin. Marco kertoo kirjassa hyvin avoimesti alkoholiongelmaan, mielenterveysongelmista ja niitten yli pääsemisestä. Toki asiaa on myöskin musiikista ja siitäkin puhutaan hyvin realistiseen sävyyn kaunistelematta.

Ruostumaton kertoo toki miehen nuoruudesta ja siitä kuinka hän päätyi musiikin pariin. Tarotin uran vaiheet käydään tarkasti läpi ja tuskin on yllätys että kirjan loppupuoli käsittelee pitkälti Nightwishia. Moni asia mikä on jäänyt sanomatta bändin vokalistien vaihdosta sanotaan nyt suoraan ja kaunistelematta. Kaiken tähän keskellä Marco kertoilee myös hänelle tärkeistä asioista ja vaikka ne tuntuukin osaltaan tulevan vähän kuin tyhjästä kesken "tarinan" on hienoa kuullu miehen ajatuksia maailman menosta.

Teos on todella hyvin kirjoitettu ja tuntuukin siltä että istuisi Hietalan kanssa kahvikupilla samalla kun hän kertoo elämästään. Tästä johtuen ahmin kirjan hyvin nopeasti läpi, eli todella helppolukuinen tekele. Vaikka kirjassa käsiteltiin hyvinkin herkkiä aiheita, jätti se silti hyvän fiiliksen jälkeensä ja loi uskoa tähänkin harrastelija muusikkoon.

...ja näin taas yksi lisäys kirjarovion liekkeihin..

Hajatelma: Valoa kohti..

Ihmisen elämä on usein hyvin pienistä asioista kiinni. Hyvin pieneltä vaikuttava harmiton lausahdus voi tuhota parisuhteen, laukaista masennuksen tai saada ihmisen vihaamaan toista ihmistä. Onneks myös pienet hyvät asiat piristävät päivää. Auringonpaiste, työkaverin hymy tai kehut saattaa olla koko päivän pelastus. Pieni teko voi avata tulvaportit niin hyvässä kuin pahassa. Joskus se että saa toisen hymyilemään aiheuttaa sen että ensimmäistä kertaa moneen viikkoon hengität syvään ja huokaat: "kyllä tämä tästä." Muistan tänään hymyillä.

Hajatelma: Painajaiset käyvät toteen?

Herään.
Hengitys alkaa tasaantua samalla kun silmät hakevat jotain tuttua pimeässä huoneessa. Unen rippeet katoavat silmistä ja huomaan olevani omassa sängyssäni. Ahdistus alkaa hellittää, huokaan ja siirryn vuoteen reunalle istumaan. Monelle ihmiselle painajaiset on kauhukuvia, fantasiaa tai konkreettista pelkoa. Itselleni unien kauhuedet näkyvät normaalipäivän tilanteina, joissa epäonnistun. Usein unessa on mukana kaikesta haukkuvat ja arvosteleva hahmo, jota ei voi miellyttää. Hahmon pilkka kaikuu pitkään korvissa ja vaikuttaa olotilaan useamman päivän.

Joka uniinsa uskoo, se varjoaan kumartaa. Kuuluu vanha sananlasku ja se pitää paikkansa. Minun painajaiseni ovat menneisyyden haamuja, jotka koittavat nujertaa minut vielä kerran. Ne on katkeria muistoja aikaisemmasta elämästä, toiveita ja pettymyksiä. Asioita jotka odottavat syvällä sisälläni ja odottavat heikkoa hetkeä jolloin hyökkäävät. Tästä syystä pitäisi kulkea vaan pää pystyssä, kaikesta paskasta selvinneenä ja olla ylpeä itsestään. Sillä jos et hyväksy itseäsi sellaisena kuin olet ei kukaan muukaan tule sinua koskaan hyväksymään.

..kevyttä analyysiä itsestä huonosti nukutun yön jälkeen...

Hajatelma: Pelko

Entä jos minua pelottaa mennä yöllä nukkumaan. Jos en uutta aamua enää näe. Olenko käyttänyt viimeisen päiväni oikein? Saako tekemättömät asiat halveksuntaa? Katsooko läheiset kotiani paheksuen? Turvonnutta kehoani? Väsyneitä kasvojani?

Entä jos minua pelottaa muuttua. Nykyinen elämäni on ainut vakaa asia mihin luottaa. Pelkäänkö muutoksen tuovan todeksi vanhentumisen? Huomaanko että en voi tehdä kaikkia asioita enää? Jos huomaan että en ole tarpeellinen? Hyödytön? Turha?

Entä jos minä pelkään rakkautta. Sitä tunnetta joka minut valtaan saa. Olenko rakastanut itseni puhki? Vainoaako minua menneisyyden virheet? Kestänkö enää uutta hajoamista? Olenko liian rikki? Kelpaanko? Riitänkö?

Entä jos minua pelottaa mennä yöllä nukkumaan, koska joudun sieltä aamulla taas kerran nousemaan.

..aamuyöllä, pimeässä huoneessa ja kovan närästyksen voimin runoiltu..

Tuomitut: Viikko 13

Viikate - Tuulenhuuhtomat.
Perinteistä Viikatetta hyvässä mielessä. Tarttuva melodia ja hyviä sanoitusoivalluksia. Hammond osuudet sopii bändin soundiin hyvin.

Mokoma - Kevyet Mullat.
Noh..perinteistä Mokomaa huonossa mielessä?  Hemmetin hieno loppu, joka ei muuhun biisiin oikein edes sovi. Hyvät sanotukset kuten Annallalla nykyään rupeaa aina olemaan. Sovitus nooh..ensinnäkin tuntuu että biisi lähtee kappaleen keskeltä soimaa. Kertosäe on kaameaa Marraskuraa ja säkeet kuulostaa lähes täysin 3 muulta Mokoman biisiltä.

Dimmu Borgir - Council Of  Wolves and Snakes.
Äääääh kun nämä uudet dimmut on tylsiä ja munattomia. Mitään sanomatonta tekotaiteellista, tekosynkkään muniinpuhaltelua.

Zeal & Ardor - Gravedigges Chant.
Erilaista musiikkia. Orjien gospelia ripauksella väkivaltaa, kuolemaa ja saatanaa. Yksinäisenä biisinä ihan toimiva, mutta uskon että levykokonaisuudessa toimi vielä paremmin.

Mustan Kuun Lapset - Ikaros
Ei nää uudet MKL biisit oikein lähe. Vanhan bändin rujo runnollisuus ja taiton tehdä kauniin koskettavia biisejä loistaa poissaololtaan.

Mustaa - Vaapaasukeltaja
Indie poprockia parhaimmillaan. Mukavan synkkä pohja fiilis ja hyvät sanotukset. Tähän pitää paremmin tutustua.

Tuomitut: Mitäs sitä on tullut kuunneltua?

Poikkeuksena Tuomitut osiossa tänään biisejä jotka olen itse valkannut uutuus kattauksesta. Osa bändeistä on uusia, osa tuttuja joiden uusia biisejä olen odottanut.

Kaaoksen Ystävät - Huuto
Suomigrungea? Mitä ihmettä? No joo harvinaista menoa, mutta harvinaisen hyvää matskua jätkät tekee. Huuto ei ole niin hyvä kappale kuin edellinen sinkku "Älä Korjaa Minua", mutta perhana ei nämä jätkät osaa huonoa biisiä varmaan edes tarkoituksella tehdä. Sopivan ahdistunutta, rokkaavaa ja vokalistin ääni on mahtava.

Mournful Lines - Vanish
90-luvun lopun hengessä menevää  "gootti" metallia. Melodista ja sopivan synkkää. Jos olisi tullut aikoinaan niin olisi saattanut jäädä vähän muiden bändien jalkoihin, mutta nyt kun vastaavaa musaa ei paljoa ole tarjolla nostaa se bändin mielenkiintoa entisestään. Soundipuolella jyräävää menoa ja sanoitukset sopii teemaan. Vähän välillä meinaa vokalistilla olla vaikeaa osassa biiseistä, reippaasti vaan niitä tuplauksia sinne mukaan niin helpottaa :-)

Seraphiel - Svavengers
Oih Nitte Vänskä on taas kunnon räimeen parissa. Super Power Metalliksi musiikkiaan kutsuva bändi näyttää kyllä kaapin paikan Battle Beastille ja Beast In Blackille ym. samantyylisille bändeille. Meno on kuin Niten aikaista Battle Beastia, mutta jotenkin piirun verran häijympää, enemmän metal ja vähemmän pop. Nospa nämä sais tuulta alleen.

Psychostick - From The Heart (I Hate You)
Harvinainen Psychostickin biisi, joka toimii ilman musiikkivideota. Kuten yleensä tällä bändillä soitannollisesti ja tyylillisesti mennään ihan pätevällä pohjalla ja sanoitukset sitten tuo bändin kieroutuneen huumorintajun esille. Tästä tulee mieleen "Sandwich" levyn "#1 Radio $ingle" nerokkuus ja armoton vittuilu tietyille bändeille. On muuten pirun hieno huumorihevi bändi jenkeistä, kannattaa aloittaa bändin musiikkivideoilla, jotka löytyy Youtubesta.

....Mutta semmosta väsynyttä tekstiä näin sunnuntain kunniaksi, uutta kirjaroviota tulossa taas, kuhan saapi ton nykyisen teoksen luettua..

Kirjarovio: Totuus Palaa – Jouni Mömmön Maailma

Totuus Palaa – Jouni Mömmön Maailma

Kirjoittanut: H.S.Arkko. Julkaistu 2018 LIKE

”Maria Madgalenasta Mana Manan”

Nykyään tulee ostettua harvoin kirjoja ja vielä harvemmin tulee ennakkotilattua kirjoja.

Joskin kun luin sosiaalisesta mediasta, että Jouni Mömmöstä olisi tulossa kirja tilasin samalta istumalta. Olen henkeen ja vereen Mana Mana fani. Muistan kun ensimmäisen kerran kuulin ”Kuolla Elävänä” biisin. Kappale räjäytti tajuntani. Biisistä huokuva depressio ja ahdistus syöpyivät mieleeni ja tuota istumalta olin sitä mieltä, että Mana Mana oli hienoimpia bändejä koskaan. Vuosien päästä tämä ”ihastus” ei ole laskenut mihinkään. Bändin molemmat levyt ja livelevy palaa tasaisen tappavasti soittimeen ja jaksan kuunnella ne läpi uudelleen ja uudelleen.

Jouni Mömmö esittäytyi minulle hulluna nerona, joka loihti kasan klassikoita ja sitten tappoi itsensä. Jostain syystä en sen enempää bändiä tutkinut. Minulle Jouni Mömmön kirja sisälsi siis hyvin paljon täysin uutta tietoa ja se muutti käsitystäni niin Jouni Mömmöstä, kuin itse Mana Manasta. Seuraavassa arvostelussa voi olla ”spoilereita”, joten teitä on varoitettu.

Jouni ”Joni” Mömmö rehtorin poika syntyi Joensuusssa paremmintoimeen tulevaan perheeseen, jossa vallitsivat selkeät ja jyrkät säännöt. Politiikasta kiinnostunut Jouni käytti jo nuorena paljon päihteitä, aivan kuin koitakseen paeta kotioloja, joita hän kovasti halveksi, vaikka hänen isänsä kovan kuoren alla oli poikaansa rakastava mies. Päihteet, kiertolaisuus ja helppo elämä ohjasi nuoren miehen puuhia, kuten myös intohimo musiikkiin. Jouni ei sinänsä ollut mitenkään lahjakas soittaja, mutta hän omaksui paljon uutta musiikkia ja imi itseensä informaatiota eri bändeistä. Mies tutustui myös paikallisiin muusikoihin ja toimikin ajoittain Sielun Veljien keikkakuskina. Viimeistään Ruotsissa asuessaan oli selvää että päihteet tulisivat näyttämään selkeää kuvaa Mömmön elämässä. Pilvestä täysin sekaisin menevä mies löysin LSD ja saattoi vajota pitkiksi ajoiksi omiin maailmoihinsa. Jollain noilla matkoilla Mömmö päätti, että hänestä tulisi joskus ”rockstar”. Tähän tuli ensimmäinen tilaisuus kun Jouni värvättiin pitemmäksi pestiksi Sielun Veljet yhtyeen kuskina. Tuolloin Jounilla oli paljon ideoita ja hän koitti tuoda niitä varsin huonolla menestyksellä bändin soittoon. Noihin aikoihin miehen mielenterveys alkoi myös rakoilla ja päihteiden väärinkäytön johdosta mies sekoili paljon, jopa liikaa ollakseen Sielun Veljissä.

LSD, Skitsofrenia ja kiinnostus magiaan ajoikin miehen useasti suljetulle osastolle, jossa mies ahdistui entisestään. Kaiken sekoilun keskellä Jouni kasasi Silmienvaihtajat bändin, jonka demoista kasattiin iso osa Mana Mana biiseistä. Jouni löysin ”sielunkumppaninsa” vahvasti viinaan menevästä Otra Romppaisesta, joka oli kylän kovimpia kitaristeja ollessaan jotenkin tolkuissaan. Juoppohullu Otra ja skitsofreenikko Jouni löysivät yhteisen sävelensä ja niin Mana Mana luotiin. Bändillä oli alusta asti hyvin omintakein ote musiikkiin, sillä muunkin Mana Mana miehistön ollessa jotenkin ”rikki” soitettiin iso osa keikoista sinne päin, jos soitettiin ollenkaan ja hyvin sekalaisella/sekavalla miehistöllä. Tarina kumminkin kertoo että ne hetket kun miehistön sekaisen olevat päätä sattuivat olemaan samalla taajuudella oli bändin keikat maagisia. Tämä kaikkien jäsenten toisia tukeva hulluus saatiin onneksi taltioitua ”Totuus Palaa” levylle, joka jäin Jouni Mömmön viimeiseksi. 1991 ollessaan 35-vuotias Jouni ”Joni” Mömmö yritti itsemurhaa lääkkeillä, vietiin sairaalaan ja kertoman mukaan tukehtui omaan oksennukseensa ollessaan lepositeissä.

Kunniottaakseen Mömmöä Otra keräsi Jounin tekemät sanoitukset, kotiäänitykset ja keikoilla kokeillut biisit ja kasasi niiden pohjilta bändin toisen ja viimeisen levyn ”Murheen Laakso”. Tämä ei sinänsä ollut Otralle tuntematon pesti, sillä ilman hänen sovituksiaan ja yhteyttään Jouniin ei olisi bändin ensimmäinen levy koskaan valmistunut. Bändi heitti vielä keikkoja Mana Mana nimellä käyttäen kahta eri laulajaa. Mana Manan viimeinen keikka äänitettiin livelevyksi. Tämän jälkeen bändi on soittanut keikkoja Murheenlaakso nimellä.

Jouni Mömmön Maailma on vallan mainiosti kirjoitettu ja H.S.Arkko on onnistut kirjoittamaan sangen uskottavasti Jounin hulluudesta ja päihteiden käytöstä. Aluksi kirja vaikutti todella raskaalta luettavalta, sillä sen lauseet olivat täynnä sivistyssanastoa ja hyvinkin monisäikeisiä lauseita, mutta siihen tottui yllättävän nopeasti. Jouni Mömmöstä annettiin rehellinen kuva ilman jalustalle nostamista, tai turhaa panettelua. Mies joka halusi olla ”rockstar”, mutta ei oikein osannut soittaa mitään ja usein Mömmö soitti keikalla kitaraa, joka ei ollut edes missään vahvistimessa kiinni. Onneksi Mömmöllä oli visio ja taito luoda synkkyyttä tihkuvia sanoituksia. Silti miehen päiteiden ja hulluuden runtelimista aivoista saatiin Otran avustamina ulos pirun hienoa musiikkia, joka koskettaa vielä tänäkin päivänä.

Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi kaikille suomirockista ja raskaasta suomalaisesta rockista pitäville. Jos 70-luvun lopun punk kiinnostaa kirja kertoo siitäkin hyvin paljon. Se kertoo päihteistä, erilaisesta maailmasta ja ajasta. Kirja kertoo mielenterveysongelmista ja niiden kanssa kamppailevasta miehestä. Jos Mana Mana on sinulle tuntematon yhtye sinulle, suosittelen että aloitat kuuntelemisen bändin kakkoslevystä ”Murheen Laakso” se on ehkä hiukan helpommin lähestyttävämpi kuin ensimmäinen levy. Myös tuo ”Kuolla Elävänä live” on ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen, sillä siinä on osa biiseistä tiukimmillaan.

...nyt vain tilaamaan Silmienvaihtajat demonauhotuksia...

Hajatelma: Maanisdepressiivinen Oravanpyörä

Lasken tunteja milloin työt loppuu. Lasken tunteja milloin pitää mennä nukkumaan. Lasken päiviä milloin on viikonloppu. Lasken päiviä milloin on seuraava loma.

Näin loman kynnyksellä sitä pysähtyy välillä ihmettelemään milloin elämä muuttui pelkäksi viikonlopusta viikonloppuun ja lomasta lomaan elämiseksi. Kaikki muu on harmaata massaa, asioita jotka on pakko hoitaa. Olen kuin narkkari, koitan selvitä seuraavaan annokseen asti. Seuraavaan viikonloppuun asti.

Täytän tänään 34-vuotta. Tilastot kertovat että oravanpyörä on vielä toiset mokomat jäljellä ja elinvuosia jopa 2 kertaa tuo määrä. Näin synttärinä sitä vaan miettii on nuo päivät elämisen arvoisia, jos ne menee lähes kokonaan sumussa.

Hajatelma: Työ ja raha.

"Kuule Partanen kyllä töetä pittää tehä" on elämänviisaus jonka sain parikymppisenä silloiselta työnantajalta. Paukutin silloin tehdä vartijan ja järkkärinhommia, sekä autoin lomitushommissa. Silloin tutustuin ensimmäisen kerran todelliseen väsymykseen, joskin oma hajatelma joskus toiste.

Itseasiassa tuossa viisaudessa on virhe. Töitä ei sinänsä ole Suomenmaassa pakko tehdä, mutta laskut pitää maksaa. Laskuja ei sinänsä ole pakko hankkia ja niistäkin saa osan työnnettyä sossun tai kelan maksettavaksi. Hienoa että meillä on tällaiset tukiverkostot ja harmi että osa ihmisistä käyttää niitä törkeästi hyväkseen. Siitä myös omaa hajatelmaa tulevaisuudessa.

"Töetä pittää tehä" ehkä sinä onkin totuuden kipinä. Jos haluat elämääsi jotain erikoista, uutta ja jännää se vaatii rahaa. No joo "raha ei tee onnelliseksi", mutta se mitä sillä rahalla saa piristää kummasti harmaata arkea.

Olen materialisti ja minulla on niin kuin eräs ihminen kerran sanoi "materialismionnellisuus". En häpeä sitä missään nimessä. Pidän uudesta tekniikasta, soittimista jne. Ja minusta raha on tehny tuhlattavaksi. Sitä kun on ison osan elämästään ollu köyhä, niin moni luulisi minun oppineen säästäväiseksi? Ehei päinvastoin. Aina löytyy joku paikka mihin rahan työntää.

Vuosien tauon jälkeen teen nyt taas enemmän töitä kun vuosiin. Osa harrastuksista kun vaatii paljon aikaa, energiaa ja rahaa. Sitä koittaa nyt vanhempana ja viisaampana tasapainotella kuinka paljon duunia jaksaa ja tarvitsee tehdä. Vaikka väsymys painaa on nyt muutaman kk ollut tilanne aika hyvä.

"Kyllä töetä pittää tehä", mutta sen hedelmistä tulee jaksaa myös nauttia.
Hyvää maanantaita kaikille ja hyvää työpäivää.

..seuraava kirjarovio tulossa tällä viikolla...

Hajatelma: Parasta aamussa.

Top-3 parasta asiaa mitä voit aamulla tehdä. Tähän kastiin kuuluu ehdottomasti laskujen maksu. Siellä se raha möllöttää tilillä ja odottaa. Odottaa että otan tunnuslukulistan esiin ja aloitan laskujen naputtelun.

Nykyään kun lähes kaikki laskut on sähköisessä muodossa niin ei tarvitse kuin tarkistaa lasku ja hyväksyä se. Kerätä iso lista laskuja ja kerralla maksaa pois. Olet taas ruokkinut oravanpyörää ja vaikka sinne tilille jäi kaksi numeroinen luku hymyilet. Huomenna todellisuus iskee kun jääkaappi on tyhjä, olet unohtanut pari laskua ja viikonloppuna olisi treffit.

Tänään olet parempi ihminen ja voit hyvällä omallatunnolla tuhlata muutaman euron vaikka herkkuihin, tai käydä ruokatunnilla syömässä. Sitten vain odottamaan sitä seuraavaa palkkapäivää.

Ja mitä ne kaksi muuta Top-3 listalla olevaa asiaa on?
Hotellinaamiainen ja aamuseksi.
Kumpaakaan ei ollut tänäkään aamuna tarjolla.

..ei kellään olis vipata paria kymppiä..

Hajatelma: Kriisistä kriisiin?

Hajatelmaa taas kerran, tämmöiset tekstit tuntuvat helposti tulevan..

Viikko sitten kävin palauttamassa pulloja, joita oli kertynyt useampi kassi. Kainalossa koitin pitää keikkajulistetta, joita olin jo liimaillut ympäri kaupunkia. Pysähdyin hetkeksi ja naurahdin. Tein tätä samaa hommaa kymmenen vuotta sitten. Tuolloin nuorena miehenä haaveilin muusikon urasta. Mahdollisesta Suomen ja maailman valloituksesta. Tuolloin ei ollut taitoja, mutta intoa sitäkin enemmän ja silloin on lyöty pohjatyöt tulevaisuudelle.

Pikakelauksena nykyisyyteen. Jaan itse vieläkin keikkajulisteet ja pankkitili ei olen sen kummemmin kasvanut. Silti huulillani voi huomata pienen hymyn. Kymmenen vuotta ja rakastan musiikin tekemistä enemmän kuin koskaan. Nykyään realistisemmat haaveet yhdistyy soittamisen riemuun, parhaiden ystävien kanssa vietettyyn aikaan ja itsevarmuuteen siinä että vuosia sitten valittu suunta on oikea.

Joten kun kymmenen vuoden päästä, kun olen taas laittamassa keikkajulisteita ja palauttamassa tyhjiä pulloja, jotta saan jääkaapin täytettä. Uskon että voin hymyillä silloin entistäkin leveämmin, sillä tiedän että elämäni ei ole mennyt hukkaan, koska olen tehnyt sitä mitä rakastan maailman parhainten ihmisten kanssa.

peace & love

Tuomitut! Spotify Viikko 10: Kaikkea jännää!

Spotify on kaikessa viisaudessaan tarjonnut minulle uusia biisejä ihmeteltäväksi. Jostain mystisestä syystä tällä viikolla on lista täynnä kappaleita monesta eri maasta.

Blaze Bailey - 18 Day
No tässä on jotain. Kappale kuulostaa hitaalta Iron Maidenilta. Toki tästä kuulee että Blazen ääni ei ole mitä se on normaalisti ollu, mutta hitaammalla tempolla tuleva laulu onnistuu suhteellisen hyvin ja naispuolinen tuplaus kasvattaa kappaletta todela hyvin. Säkeen laulurytmitys jää kivasti päähän ja riffit on kivan iskeviä. Varmaan pitää se koko levy kuunnella.

Konstantin Stupin - Anna Karelina
Venäläisen punkin ja rockin isähahmo, joka harmittavasti kuoli pois Maaliskuussa 2017. Koska miehestä ei löydy materiaalia muuten kuin venäjäksi on paha kertoa ukosta mitään. Pirun kovia biisejä se ainakin on tehnyt.  Tämä kappale on julkaistu 2018 en tiedä sitten onko tämä viimeisiä mitä mies on tehnyt vai joku vanha biisi uudelleen miksattuna.
spotify:track:3PuqvfQaSYdDxABHBPLebH

Hunter - Kim
Puolalaista "soul metallia". Kuulostaa hämärästi Subn Urban Triben ja Waltarin sekoitukselta, vähän turhan kikkailevaa. Ei toiste jooko?

The Diamond Underground - I Dont Care Anymore.
Mystinen moderni indie rock artista maasta X. Tylsä biisi, ei jatkoon

Dr. Spock - Elefanto Be
Avantgarde hevirockia Islannista. Hyvin hämmentävää ja tulee Virolainen Winny Puhh mieleen. Vallan hilpeää matskua. Bändin on ilmeisesti kovassa nosteessa kotimaassaan, voittanut vaikka mitä palkintoja ja nyt pyörinyt paljon ulkomailla. KIVAA JA JÄNNÄÄ!

Trick Or Treat - Prince Valiant
Italialaista laimeeta munatonta power metallia, ja riffit on varastettu jostain joululaulusta. Ei jatkoon.

The Dead XIII - Angels
Modernia melodista metallia, jossa on joku suomalaiselle soundaava juttu, vaikka bändin on Englannista. Vokalistilla on ovela soundi äänessä, muuten aika harmaata massaa.

Nuoret Vihaiset Miehet - #Hihatpalaa
1989 Porissa perustettu "rock" yhtye. Ihan hirveetä kuraa. Tekisi mieli repiä korvat irti kun tätä kuuntelee. Tehnyt kuulema Porin Ässille kannatusbiisin. JEE...

Tämmönen Tuomitut! Aika paljon oli kökköä tarjolla tällä viikolla, mut katsellaan mitä ensiviikko tuo tullessaan.

Seuraava kirjarovio tulossa kuhan saan luettua edellisen, Hajatelmia olis parikin tulossa..¨
Facebook sivut avattu: https://www.facebook.com/Jannetus/

Tuomitut! Spotify Viikko 9: Plääh & Nääh

Musiikin suurkuluttajana olen innostunut spotifyn (muusikot itkee verta) uutuuslistasta, johon joka viikko valitaan uusia minulle "sopivia" julkaisuja. Tuomitut! Osiossa tällä kertaa kymmenen uutta kappaletta.

Kotiteollisuus - Kusipää.
Aika perinteinen KT biisi, joka muistuttaa vanhaa "Jos Sanon" kappaletta. Miitri Aaltosen mukaan tulo on tuonut bändin simppeliin junttaan lähinnä muutaman riffin lisää joka biisiin. Mikäpäs siinä ei huono kappale jos KT miellyttää.

Dimmu Borgir - Interdimensional Summit.
Muovista ylituotettua mukametallia, ei jatkoon.

Ikinä - Turbounelmii.

Sakara Recordsin uusia kiinnityksiä. Turboahdettua Tiktakia. Vasta kuuntelin näiden debyytin, muutama tosi hyvä biisi ja monta "plääh" biisiä. Tämä uus kappale on kyllä hyvä keino tutustua bändiin. Jos tämä ei nappaa niin kannattaa unohtaa koko bändi. Ihan kiva biisi minun mielestä.

Mitä Helvettiä Nyt Taas - Kohta Kuollaan Kaikki.
Hieno nimi hämää. Tylsää mitäänsanomatonta suomirokkia..ääääh

Tuohimaa - Tänne Heti Kaikki Ja Nyt.
Iskelmä heviä Oulusta, kuin Lauri Tähkän vanhaa materiaalia vähemmällä munalla ja särömmällä kitaralla. Ei jatkoon. Hieno nimi bändillä.

Kalmah - The Evil Kin.

Tämä bändi se ei turhia muutu ja se on ihan hyvä homma. Melodista suomurinametallia. Vanhat miehet jaksaa ja taitaa taas vallan pätevä levy olla tulossa. Tämän tyylisiä bändejä ei paljoa nyt ole niin onneksi Kalmah jaksaa painaa. Jatkoon ja jopa levy hankintaan.

Rivers Of Nihil - The Silent Life.
Uusi jenkkibändi, joka kuulostaa kyllä että voisi olla kotimainenkin. Raskas kuin piru ja sopivan "häiriintynyt" meno. Tulee Shade Empiren uusi mieleen (kiitos Sami) ja Woods Of Ypress. Vallan mainiota ja epäjenkkimäistä metallia amerikanmaalta. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Blaze Bayley - Prayers Of Light.
Vanha ja väsynyt Blaze. Ei jatkoon.

Autopsy - Gas Mask Lust.

Vähän laiskaa vanhanliiton kuolemaa, joka parilla kuuntelulla rupesi toimimaan. Ei mitää uutta, mut runnoo kivasti.

Tribulation - Nightbound.
Viikon yllättäjä. En pahemmin ole bändistä välittänyt, enkä jaksanut muutama vuosi sitten livenä katsoa. Nyt joku naksasti kohdilleen. Rokkaavat melodiset kitarat yhdistyy raakkuvaan vokalistiin ja pohja vire on kappaleessa jotenkin miellyttävän uhkaava. Pitää paremmin perehtyä kyllä tähän bändiin.

Tähän päättyy tämän viikon Tuomitut!. Pari kivaa uutta löyty, yksi suuri pettymys ja iso kasa tylsää harmautta.

Noh toinen postaus alla ja vielä on kivaa ollu. Eka postaus sai jo lähes 200 lukua, iso kiitos teille! 

Avaan myös blogiin liittyvän sivuston facebookiin,kuhan tässä ehtii ja jaksaa..

Kirjarovio: Gösta Sundqvist - Leevi And The Leavingsin Dynamo

"no niin tästä se sitten lähtee"

Gösta Sundqvist - Leevi And The Leavingsin Dynamo.
Kirjoittanut Timo Kalevi Forss, julkaistu 2017.

Päätin pitkän lukemistauon kun sain käsiini Gösta Sundgvista kertovan uuden kirjan.
Leevi And The Leavings tuli minulle jo lapsuudessa tutuksi, sillä sitä sai kuunnella lapsuutenikodissa useammankin eri henkilön soittamana. "Mitä Kuuluu Marjaleena" sanat syöpyivät sisääni hyvin nuorena ja jätti sinne pysyvän merkinnän. Vaikka nuoruudessani musiikkimakuani leimasi yksi ja ainut teema (black metal) pysyi Göstan nerokkaat sanoitukset ja tapa tehdä iloista musiikkia surullisista asiosta lähellä minua. Hiukan kasvettuani olen pystynyt myöntämään että pidän bändin tuotannosta, en ehkä juuri niistä kaikista hittibiiseistä, mutta bändin melankolinen lähestyminen maailmaan sopii jontenkin omaan ajatusmaailmaani.

Gösta oli hyvin mystinen hahmo jo eläessään ja kuollessaan liian nuorena 46-vuotiaana muuttui entistä mystisemmäksi. Itse en pahemmin ole jaksanut miehen taustoja tutkia, vaan olen kiinnostunut hänen laajasta 16 levyä kattavasta musiikillisesta annista. Kun kuulin että Gösta saa kirjan innostuin asiasta hyvin paljon. No kirja on nyt luettu ja tässä olisi nyt tarkoitus analysoida sitä.

Gösta oli hyvin mielenkiintoinen persoona ja uskon että vaikea kirjoitettava hahmo. Mieshän lopetti haastattelujen antamisen 1995, eikä bändi soittanut keikkoja. Ne haastattelut jotka Gösta antoi sisälsi paljon sisäpiirin vitsejä, fiktiota ja realismia sekoittavia tarinoita ja miehestä ei tuntunut kukaan ottavan selkoa millon hän oli tosissaan. Kirjailija Timo Kalevi Forss repi varmasti pelihousunsa tätä kirjaa tehdessä ja Göstan haastatteluja lukiessa. Kirjan tekoa tuskin auttoi sekään, että miehen lähipiiri ei ilmeisesti suostunut antamaan haastatteluja tätä kirjaa varten. Joten kirja joutuu nojaamaan pääosin Göstan itsensä antamiin vanhoihin haastatteluihin ja bändikaverien/työkaverien haastatteluihin.

Tämä kirja oli todella raskasta luettavaa ja minulla kesti tolkuttoman kauan että sain sen luettua. Teos kun on kirjoitettu kuin lukisit wikipedia sivua. Täynnä viittauksia ja lyhyitä pätkiä haastatteluista. Kirjassa on selkeät osiot, joissa kuljetaan ajallisesti aina oikeassa järjestyksessä. Sitten siinä on toinen "aikajana" joka menee levyjen julkaisu järjestyksessä. Tämä aiheuttaa sen että yhdellä sivulla voidaan puhua Göstan lapsuudesta ja seuraalla sivulla 20-vuotta myöhemmin julkaistusta levystä. Sekavaa.

Itse levyistä on tehty arviot ja jokaisesta kappaleesta kerrotaan onko se Timo Kalevi Forssin mielestä nyt hyvä vai huono kappale. Tämä on aika mielenkiintoinen ratkaisu, jos otetaan huomioon muun kirjan wikipedia tyylisen kirjoituksen. Onkin kuin lukisi kahden eri tyypin kirjottamia juttuja. Onneksi kirjoitustyyli tasoittuu kirjan loppua kohti, joskin se tasoittuu lähinnä niin että kirjoittaja  alkaa tuomaan enemmän ja enemmän omia mielipiteitään wikipedia osuuksiin.

En tiedä iskikö miehelle burnout vai onko Gösta joskus "kussut sen muroihin" sillä jossain vaiheessa kirjan sävy muuttuu jopa hieman aggressiiviseksi Göstaa kohtaan. Lähes jokaisessa tilanteessa miestä mollataan ja hänen valintoja arvostellaan. Tämä ryhtyi ärsyttämään hyvin nopeasti ja oli yksi syy miksi kirjan lukeminen kesti niin pitkään. Kirjoitustyylin rönsyily oli jotenkin todella ärsyttävää ja tätä ei auttanut tarinoiden välissä olevat väkisin väännetyt "levyarviot".

No lopulta sain kirjan luettua ja olin valaistunut monestakin asiasta. Gösta oli visionääri, joka oli lahjakas kertomaan mitä halusi ja motivoi muita tekemään ne asiat mitä hän itse ei osannut. Mies oli myös hyvin arka ja piti tiettyä suojamuuria itsensä ympärillä kokoajan. Hän oli todella kriittinen itselleen ja varmasti hyvin ahdistunut persoona. Kuka tietää olisko mies vielä hengissä jos hän olisi osannut nauttia enemmän elämästä, suosiosta ja olisi välillä löysännyt tahtia.

Kaikesta huolimatta suosittelen kaikkia Leevi and The Leavings faneja lukemaan tuon kirjan, jota taitaa saada nyt parilla kympillä kirjakaupoista.

"..no niin avaus on tehty, hyvinhän tuota juttua tuli..pitää katsella mikä on sitten seuraava tekstin aihe ja milloin kirjoitus into taas iskee.."

-Jannetus-

Jostain se on aloitettava?

"No nyt se sitten tapahtui.
Menin ja aloitin blogin.
Mitähän hemmettiä minä taas oikein ajattelin.
No pitäisi varmaan sanoa jotain fiksua.."

Päätin aloittaa tämän blogin puhtaasti siitä syystä, että minulla on paljon kirjoitettavaa ja sanottavaa. Onko niissä mitään tärkeää tai järkevää on jokaisen päätettävissä. Yleensä olen kiusannut kavereitani "somessa" kirjoituksillani, mutta nyt päätin ottaa erilaisen lähestymistavan.

Huomioikaa että en ole mikään "ammattimainen" kirjoittaja ja virheitä tulee teksteissä olemaan reippaasti. En pahemmin mieti mitä kirjoitan, joten sanat tulee suoraan jostain aivojen syvistä syövereistäni ja sormet koittavat parhaansa mukaan kirjailla ajatukset näppäimmistön välityksellä tähän blogiin.

Huomioikaa myös että kirjoitukset voivat olla hyvin mustan huumorin kyllästämiä ja jopa joskus mauttomia, eli "mielensäpahoittajat" voivat suosiolla lopettaa lukemisen ja mennä vaikka ulos nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta.

"Noni nyt ne tietää missä mennää.
Pitäisikö sitä jotain järkevää kirjoitettavaa keksiä..."