tiistai 6. joulukuuta 2022

Hajatelma: Joulukuu 2022

Huomaan kadottaneeni itsestäni palasen. Pienen ja huomaamattoman, joskin merkittävän. Olen etsinyt sitä pimeistä nurkista, kuikkinut sängyn alta, verhojen takaa, eikä se ollut missään kaapissa. Harmittavasti se on mennyt piiloon, enkä tiedä löydänkö sitä koskaan.

Istun pimeässä makuuhuoneessa. Pienestä kaiuttimesta kuuluu Tri Niskalaukaus. Katson peilikuvaani, kasvoja joita kännykän valo pelkästään valaisee. Näen väsyneen miehen, joka ei jaksaisi enää taistella, mutta tietää että ei ole luovuttaja. Väsymys painaa ryhtiä kumaraan, mutta uni ei taida tänään tulla. 

Olenkohan jättänyt palasen jonnekin, vai olisiko joku sen varastanut. Koita muistella missä sitä viimeksi näin. Tunnen silmieni kostuvan, ei en tahdo enää näitä muistoja. Kuivaan silmät, nenäni niistän, musiikin laitan pois ja nousen seisomaan. Turha on jäädä tänne pimeään suremaan.

Huomaan kadottaneeni itsestäni palasen. Pienen ja huomaamattoman, joskin merkittävän. En jaksa sitä enää etsiä. Eiköhän se jostain vastaan tule. Jos ei tule opettelen elämään ilman sitä. Teen sovinnon pirujeni kanssa, ne saavat vielä vapaasti mellastaa. Kuhan auttavat reijät minussa korjaamaan. Väsyneen pääni pystyyn nostamaan. Itsetuntoni palauttamaan, jotta ihmisiin pystyisin taas luottamaan.

maanantai 7. marraskuuta 2022

Hajatelma: Marraskuu Pelastaa.

Masennuksen selkä on viimein murrettu. Asunto siivottu ja itsetuntoa kohotettu. Kokkailen ja hymyilen. Ei kesä minua liian maihin nuijinut. Vielä en ole täydellinen, tuskinpa koskaan. Vaan edes pikkuisen parempi itselleni. Hiukan armoa minäkin ansaitsen.

Nyt opettelen taas katsomaan ihmisiä silmiin. Luottamusta heille antamaan. On väsyttävää luulla, että kaikki haluavat vain pahaa. Kyynisyys on ollut turvapaikka. Nyt se täytyy tuhota. Toivottavasti opin taas rakastumaan. Tai edes itseäni arvostamaan.

Kirkkain silmin luulin, että olen rikkoontumaton. Olinkin kunnes lyötiin liian kovaa. Liian arkaan paikkaan. Nyt on mies kasaan liimattu. Niiteillä isoilla kokoon parsittu. Toivottavasti palaset pysyy edes hetken paikoillaan. En tiedä pystynkö heti taas hajoamaan.

Maailma pimenee ja kylmenee. Itseni samasta tilasta löysin. Kynsin hampain kaivauduin sieltä pois. Jospa elo nyt helpompaa ois.

torstai 22. syyskuuta 2022

Hajatelma: Painajaisia arjessa

Olen nähnyt taas painajaisia. Kaikuja menneestä elämästä. Aamuisin herää kaipaukseen ja heräämisen tuomaan pettymykseen. Elämä harmaassa arjessa on painajaisia kauheampaa. 

Naamaria kasvoille viritän ja sen myötä helpommin taas hengitän. Joskus uskallan jättää sen pois, mutta sitten vasta kun arki helpompaa ois. Treffikutsuille punaista ruksia. En jaksa kunnolla edes itseäni katsoa

Luovuus minut pelastaa. Teen kaikkea ehkä liikaa. Jokaisen asiaan kyllä. Minä jaksan kyllä. Minä pärjään kyllä. Vaikka arki ei painajaisiin yllä.

tiistai 9. elokuuta 2022

Hajatelma: Taas kerran

Illat hämärtyy ja lämpötila asunnossa tippuu. Eräänä aamuna herään. Rapsutan kissaa, joka kaipaa aamupalaa. Keitän kahvit ja laitan musiikkia soimaan. Soitan kitaraa, sekä välillä vastailen viesteihin. Löydän uuden sarjan ja laitan sen pyörimään. 

Katson useamman jakson putkeen, kunnes nälkä ajaa keittiöön. Kokkailen aikani musiikkia kuunnellen. Taas rapsutan kissaa ja vastailen viesteihin. Ruoka maistuu hyvältä ja samalla katson opetusvideota netistä. Vien pyykit pesuun, täytän astianpesukoneen ja imuroin asunnossa. 

Katson lisää uutta sarjaa. Kissa kaipaa rapsutuksia. Kuuntelen lisää musiikkia ja hoidan bändin juttuja. Ilta alkaa vähitellen hämärtymään. Katson ulos ja hymyilen. Tämä on ollut hyvä päivä. Paras päivä koko kesässä. Hymyilen ja kyynel vierähtää poskelleni. Tämä taistelu on saatu päätökseen. Päästän irti pimeydestä.

Tämä kesä ei minua murtanut, olin vain hetken turtunut. Ei huolta huomisesta. Selkä on taas suorana. Katse on kirkas ja uhmakas, mutta ensin pitää taas rapsuttaa kissaa. 

sunnuntai 10. heinäkuuta 2022

Hajatelma: Rikottu Lupaus.

Sovittiin ettei täällä nähdä. En tänne enää tee kotia. Lupaus rikottu yhdessä yössä ja taas matkalla kohti pimeää. Paniikkikohtauksesta syöksykierre naama edellä mustaan virtaan. Kuinka kauan täytyy olla hengittämättä, että kivun tunne lakkaa?

Elämä vilisee silmissä, mutta loppua ei näy koskaan. Väkisin ruhoni ylös nostan. Vihaan tätä tunnetta valtavaa. Tämä tuntuu liian kotoisalta, enkö voisi jäädä tänne maatumaan?

Hammasta purren naamari kasvoille. Hymy kyyneleet pois karkottaa. Ärsykkeillä kone käyntiin  liike ei pysähtyä saa. Takaraivossa hakkaa tuska, joka sydämen lamauttaa. En minä sääliä kaipaa, vaikka kuinka elämä ahdistaa.

Sovittiin ettei täällä nähdä....

torstai 21. huhtikuuta 2022

Hyvää kevättä 2022.

Raskaat Mullat aloitettiin silloin kun olin todella huonossa kunnossa. Tarvitsin jonkin tavan purkaa omaa pahaa oloa, ilman että kuormitan sillä lähimmäisiä. Blogi on ollutkin minun mielenterveyteni kannalta äärimmäisen tärkeä ja tarpeellinen asia. Tänne olen saanut purkaa ajatuksiani ilman suodattimia ja pelkoa muiden ihmisten ajatuksista. Sinänsä hassua, että julkinen päiväkirja on parempi ratkaisu kuin suoraan ihmisille puhuminen, mutta minulle se oli täydellinen asia.

Olen nyt elänyt hyvinkin rauhallista aikaa itseni kanssa ja omat voimavarat on hyvin tiedossa. Elämän vastoinkäymiset eivät saa minua vajoamaan tyhjyyteen ja polvet kantavat, vaikka välillä jalat vähän tärisee.

Olen onnellinen itseni kanssa ja elämässäni. Se on aina ollut minulla tavoiteena. Se että pärjäisin itseni kanssa ja saisin tämän kaoottisen pääni kuriin. Koen että olen tällä hetkellä paras versio itsestäni. Koitan tästä ajatuksesta pitää kaksin käsin kiinni. 

Raskaat Mullat blogi jää nyt toistaiseksi tauolle. Se on tauolla siihen asti kun taas tarvitsen sitä. Hyvää kevättä kaikki, jotka ovat näitä lukeneet.

Janne 🖤