Istun pimeässä makuuhuoneessa. Pienestä kaiuttimesta kuuluu Tri Niskalaukaus. Katson peilikuvaani, kasvoja joita kännykän valo pelkästään valaisee. Näen väsyneen miehen, joka ei jaksaisi enää taistella, mutta tietää että ei ole luovuttaja. Väsymys painaa ryhtiä kumaraan, mutta uni ei taida tänään tulla.
Olenkohan jättänyt palasen jonnekin, vai olisiko joku sen varastanut. Koita muistella missä sitä viimeksi näin. Tunnen silmieni kostuvan, ei en tahdo enää näitä muistoja. Kuivaan silmät, nenäni niistän, musiikin laitan pois ja nousen seisomaan. Turha on jäädä tänne pimeään suremaan.
Huomaan kadottaneeni itsestäni palasen. Pienen ja huomaamattoman, joskin merkittävän. En jaksa sitä enää etsiä. Eiköhän se jostain vastaan tule. Jos ei tule opettelen elämään ilman sitä. Teen sovinnon pirujeni kanssa, ne saavat vielä vapaasti mellastaa. Kuhan auttavat reijät minussa korjaamaan. Väsyneen pääni pystyyn nostamaan. Itsetuntoni palauttamaan, jotta ihmisiin pystyisin taas luottamaan.
