Hajatelma - Toukokuu 2023

Edelliset muutamat kuukaudet ovat olleen hyvin mielenkiintoisia. Elämässä on tapahtunut paljon muutoksia, joiden käsittely on vaatinut aikaa. Nyt on hyvä hetki purkaa elon iloja ja suruja tänne blogiin.

Menetin rakkaan karvaisen ystäväni yllättäen. Yllättävä sairastuminen ja sisukas luonne teki sen, että kun kaverin oireet huomattiin ei ollut enää mitään tehtävissä. Herra Hiisi nukkui pois "mummolaan" ja sydämeen jäi karvaisen tassun mentävä aukko. Olen nyt menettänyt vuoden sisällä kolme lemmikkiä. En tiedä milloin kykenen uuden ystävän ottamaan elämääni. Ehkä joskus, mutta siihen asti koitan opetella elämään ilman ylimääräisiä tassuja asunnossani. Tämä on ollut yllättävän vaikeaa koska minulla on aina ollut lemmikkejä. 

Lopetin myös ravintolahommat. En itseni takia, mutta tilanteet muuttuivat. Rahallisesti on ollut vaikeaa kun en saa enää "puskuria" säästötilille. Myöskin kerran kuussa tulevalla palkalla eläminen on aluksi hankalaa. Palkka pitää myös käyttää järkevästi, joka on aina ollut minun heikkoja puolia. Sitä päättää säästää ja kohta huomaakin ostavansa uuden videokameran. Eiköhän tähän totu ja onneksi rahatilanne ei ole ihan niin hälyttävä, kuin aluksi luulin. Tätä helpottaa tuleva ja tullut palkankorotus.

Viimeiseksi iloisia asioita. Olen löytänyt elämääni ihmisen, joka koittaa kovasti parsia minun sydäntä kasaan, vaikka kovasti (tietoisesti) taistelen muutosta vastaa. Hänen aitous ja rehellisyys on todella puhdistavaa ja se voitti minut puolelleen. Elämässä on tullut paljon kolhuja, joten koitan ottaa tämän uuden asian vastaan jalat maassa ja pitää järjen päässä. Joskin jos ihminen on mielessä aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä, niin siinä on selkeästi jotain kiinnipitämisen arvoista. Jos ei muuta niin ainakin tunnen olevani paljon ehjempi kuin vaikka alkuvuodesta. Pidetään niistä hyvistä ihmisistä kiinni ja koitetaan leikata ne huonot ihmiset pois elämästä.

Hyvää alkavaa kesää kaikille 😊

Kiitos kun jaksoit lukea. 

Hajatelma: Helmikuu 2023

Havahduin kauhukseni outoon ajatukseen. Olen tätä ajatusta koittanut pitää piilossa ja vältellyt mahdollisimman paljon. Jostain se kuitenkin on minut löytäny ja mieleni täyttänyt. En tiedä pitkäänkö pystyn taistelemaan sitä vastaan, sillä tiedän sen olevan pahaksi minulle.

Huomasin, että haluaisin taas rakastua. Kaipaan sitä lämmintä painetta rinnassani. Kutinaa vatsan pohjalla. Sitä kun toinen on mielessä aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä.

Toivottavasti tämä olotila menee nopeasti ohi, sillä luottamukseni ihmisiin on vieläkin vähän hukassa.

Hajatelma: Tammikuu 2023

Olen alkanut taas ärsyyntymään ihmisistä. Heidän pienet ongelmansa ja neuroosinsa. Tapansa puhua ja pienet ongelmansa. Tämähän on pelkästään hyvä asia. Puolen vuoden välinpitämättömyyden aalto on siis selätetty.

Kun huomaan ärsyyntyväni pikkuisista asioista tiedän, että alan olla oma itseni. Elämässä on stressin määrä hyvässä suhteessa positiivisten asioiden kanssa. "Pienet on huolet ja murheet kun tuommoinen ärsyttää" on lause jota käytän usein. Tässä tapauksessa se on vain positiivinen asia.

Kun jaksaa ärsyyntyä turhasta huomaa, että sillä on myös vastavoima. Olen huomannut, että alan taas ihastumaan ihmisiin. Heidän persoonalliset kasvon piirteensä, oivallinen huumorintajunsa ja kaunis hymynsä saa jonkin heräämään sisälläni. Uskon ihmisiin. Tämän uskon luulin jo kadonneen, mutta sieltä se vain kömpii esiin, ehkä hieman rähjääntyneenä, arkisena ja varovaisena, mutta hengissä se vielä on.

Olkoot tämä blogi avaus paremmalla vuodella 2023. Valoisammalle tulevaisuudella, jossa isoin huoli elämässä on se, että meneekö auto katsastuksesta läpi ja että unohdin ostaa aamuksi kahvia.

Hajatelma: Joulukuu 2022

Huomaan kadottaneeni itsestäni palasen. Pienen ja huomaamattoman, joskin merkittävän. Olen etsinyt sitä pimeistä nurkista, kuikkinut sängyn alta, verhojen takaa, eikä se ollut missään kaapissa. Harmittavasti se on mennyt piiloon, enkä tiedä löydänkö sitä koskaan.

Istun pimeässä makuuhuoneessa. Pienestä kaiuttimesta kuuluu Tri Niskalaukaus. Katson peilikuvaani, kasvoja joita kännykän valo pelkästään valaisee. Näen väsyneen miehen, joka ei jaksaisi enää taistella, mutta tietää että ei ole luovuttaja. Väsymys painaa ryhtiä kumaraan, mutta uni ei taida tänään tulla. 

Olenkohan jättänyt palasen jonnekin, vai olisiko joku sen varastanut. Koita muistella missä sitä viimeksi näin. Tunnen silmieni kostuvan, ei en tahdo enää näitä muistoja. Kuivaan silmät, nenäni niistän, musiikin laitan pois ja nousen seisomaan. Turha on jäädä tänne pimeään suremaan.

Huomaan kadottaneeni itsestäni palasen. Pienen ja huomaamattoman, joskin merkittävän. En jaksa sitä enää etsiä. Eiköhän se jostain vastaan tule. Jos ei tule opettelen elämään ilman sitä. Teen sovinnon pirujeni kanssa, ne saavat vielä vapaasti mellastaa. Kuhan auttavat reijät minussa korjaamaan. Väsyneen pääni pystyyn nostamaan. Itsetuntoni palauttamaan, jotta ihmisiin pystyisin taas luottamaan.

Hajatelma: Marraskuu Pelastaa.

Masennuksen selkä on viimein murrettu. Asunto siivottu ja itsetuntoa kohotettu. Kokkailen ja hymyilen. Ei kesä minua liian maihin nuijinut. Vielä en ole täydellinen, tuskinpa koskaan. Vaan edes pikkuisen parempi itselleni. Hiukan armoa minäkin ansaitsen.

Nyt opettelen taas katsomaan ihmisiä silmiin. Luottamusta heille antamaan. On väsyttävää luulla, että kaikki haluavat vain pahaa. Kyynisyys on ollut turvapaikka. Nyt se täytyy tuhota. Toivottavasti opin taas rakastumaan. Tai edes itseäni arvostamaan.

Kirkkain silmin luulin, että olen rikkoontumaton. Olinkin kunnes lyötiin liian kovaa. Liian arkaan paikkaan. Nyt on mies kasaan liimattu. Niiteillä isoilla kokoon parsittu. Toivottavasti palaset pysyy edes hetken paikoillaan. En tiedä pystynkö heti taas hajoamaan.

Maailma pimenee ja kylmenee. Itseni samasta tilasta löysin. Kynsin hampain kaivauduin sieltä pois. Jospa elo nyt helpompaa ois.

Hajatelma: Painajaisia arjessa

Olen nähnyt taas painajaisia. Kaikuja menneestä elämästä. Aamuisin herää kaipaukseen ja heräämisen tuomaan pettymykseen. Elämä harmaassa arjessa on painajaisia kauheampaa. 

Naamaria kasvoille viritän ja sen myötä helpommin taas hengitän. Joskus uskallan jättää sen pois, mutta sitten vasta kun arki helpompaa ois. Treffikutsuille punaista ruksia. En jaksa kunnolla edes itseäni katsoa

Luovuus minut pelastaa. Teen kaikkea ehkä liikaa. Jokaisen asiaan kyllä. Minä jaksan kyllä. Minä pärjään kyllä. Vaikka arki ei painajaisiin yllä.

Hajatelma: Taas kerran

Illat hämärtyy ja lämpötila asunnossa tippuu. Eräänä aamuna herään. Rapsutan kissaa, joka kaipaa aamupalaa. Keitän kahvit ja laitan musiikkia soimaan. Soitan kitaraa, sekä välillä vastailen viesteihin. Löydän uuden sarjan ja laitan sen pyörimään. 

Katson useamman jakson putkeen, kunnes nälkä ajaa keittiöön. Kokkailen aikani musiikkia kuunnellen. Taas rapsutan kissaa ja vastailen viesteihin. Ruoka maistuu hyvältä ja samalla katson opetusvideota netistä. Vien pyykit pesuun, täytän astianpesukoneen ja imuroin asunnossa. 

Katson lisää uutta sarjaa. Kissa kaipaa rapsutuksia. Kuuntelen lisää musiikkia ja hoidan bändin juttuja. Ilta alkaa vähitellen hämärtymään. Katson ulos ja hymyilen. Tämä on ollut hyvä päivä. Paras päivä koko kesässä. Hymyilen ja kyynel vierähtää poskelleni. Tämä taistelu on saatu päätökseen. Päästän irti pimeydestä.

Tämä kesä ei minua murtanut, olin vain hetken turtunut. Ei huolta huomisesta. Selkä on taas suorana. Katse on kirkas ja uhmakas, mutta ensin pitää taas rapsuttaa kissaa.