Aika vahvasti mollivoittoinen on tässä olotila. Ensinnäkin alkaa olla erosta sen verran aikaa, että pää muistaa vain ne hyvät asiat parisuhteesta. Ne arjen pikkujutut, kuten aina töiden jälkeen viestittely. Illalla hyvän yön toivotukset ja semmonen arkinen toisesta välittäminen. Semmoista tunnun kaipaavan todella paljon ja se sumentaa totuuden parisuhteesta, josta itse halusin pois.
Toisena on kuolemantapaus suvussa. Emme olleet mitenkään läheisiä, mutta on minulla hyviä muistoja lapsuudesta. Sitä näillä hetkillä muistaa sen että aika juoksee vaikka emme sitä haluaisi. Aika ja kuolema on mulle ollut aina iso ahdistuksen lähde. Siitä lähteestä ammennan musiikin lähes kaiken. Joten nämäkin ajatukset tulevat jossain vaiheessa tulemaan sanoiksi, jossa ne toivottavasti auttavat muita murtuneita.
Kolmanneksi on perinteinen keikan jälkeinen masennus. Sain viettää mahtavan illan veljieni kanssa tehden sitä mitä rakastan. Viimevuosina on myös yleisöstä ruvennut löytymään enemmän ja enemmän ihmisiä, jotka ovat ottaneet bändin synkän sanoman omakseen. Sen kokeminen keikalla ja siitä tipahtaminen maanantain aamuun "vain siivoojaksi" on jotenkin musertava tunne.
Mutta näillä eväillä mennään raskaaseen viikkoon. Kiitos kaikki ystävät jotka olette olette olemassa. Hymyillään kun törmäillään.
