tiistai 31. heinäkuuta 2018

Hajatuksia: Aika parantaa

Aika on mielenkiintoinen asia. Joskus se matelee ja hetken päästä juoksee liian nopeasti. Lyhytkin aika rakkaasta voi tuntua tuskalle, mutta taas aika parantaa haavat ja hajoneen itsetunnon. Aika on arvokasta, sillä meillä on sitä vain rajatusti. Jokainen sekunti kuluttaa meitä, jokainen hetki olet lähempänä loppua ja jokainen hengenvetosi voi jäädä viimeiseksi. Aika voi olla arvokkainta mitä voit toiselle antaa. Kuuntelet hetken toisen murhetta tai olet mukana iloisina hetkinä.

Vihaan ja rakastan aikaa. On mielenkiintoista huomata, että käsitykseni ajasta on muuttunut. Kun kehoa ei vaivaa ainainen väsymys ja ahdistus tuntuu että aika juoksee hirvittävää vauhtia. Minusta tuntuu että päivät menee hirvittävällä vauhdilla ohi, caikka todellisuudessa minulla ei ole vuosiin ollut näin paljon vapaa-aikaa.

Väkisin sitä vain miettii, että miten elämäni olisi kulkenut, jos olisin selättänyt väsymyksen aikaisemmin. Jossittelu on sairautta ja mennyttä ei takaisin saa, mutta yön pimeydessä ääniä on vaikea vaimentaa.

torstai 19. heinäkuuta 2018

Hajatelma: Muutoksia

Havahduin vasta mielenkiintoiseen tunteeseen. Olotilaan jota ei ole ollut pitkään aikaan. Muutokseen omassa ajattelussani. Huomasin olevani onnellinen.

Tähän on vaikuttanut monta asiaa. Viimesyksy oli todella raskas henkisesti, mutta aika tekee tehtävänsä ja mustat pilvet ovat väistyneet. Olen saanut pitkään vaivanneet nukkumisongelmat kuntoon, joka nuorensi minua kymmenen vuotta. Pää toimii nyt kirkkaana, ajatus juoksee ja ainainen ahdistus on tallottu piiloon. Huomaan nauttivani töistä taas ihan eri tavalla ja koen elämäni olevan ihan hyvällä mallilla.

On hämmentävää huomata että kokoajan ei vituta. Hormoonit hyrrää ja olo on kuin parikymppisellä. Vuosia menin sumussa väsymyksen,stressin ja parisuhteiden takia. Nyt täytyy vain osata nauttia tästä uudesta mahdollisuudesta ja uudesta virrasta mitä kehossani ja mielessäni on.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Hajatelma: Ei en pysty.

Miksi virheiden ja epäonnistumisen myöntäminen on niin vaikeaa? Se että joudut ääneen sanomaan: " ei en pysty tähän olen pahoillani." Kummittelee vuosikausia päässäsi. "Minä en riittä." Siinä on lause joka lannistaa isoimmankin miehen ja vahvimmankin persoonan.

Onko heikkouden myöntäminen kuin syntiä, jonka johdosta maailma hylkää meidät? Vai onko se vain heikon mielen tapa koittaa unohtaa meitä kaikkia odottavaa loppua? Jos siitä ei puhuta, niin ehkä se ei tapahdu? Jos olen suurin ja vahvin elän ikuisesti.

Liian suuria kysymyksiä, eikä niihin löydy selkeää vastausta. Parempi on vain suoristaa selkä, hyväksyä se että et ole täydellinen ja jatkaa kohti seuraavaa kriisiä ja epäonnistumista.

Harmi vain kun se ei ole aina niin helppoa.