Se tunne kun aamulla muistat miltä hengittäminen tuntuu. Päässä oleva sumu alkaa selvenemään ja ajatukset juoksevat kirkkaammin kuin aikoihin. Jostain pimeydestä löysin majakan johon suunnistaa. Hapuilin aikani ja koitin löytää jotain mistä kiinni ottaa. Otteeni lipesi liian monta kertaa ja olin taas naama mudassa.
Lopulta löysin kovaa maata, josta ponnistaa ylös. Polvet täristen katsoin kaukaisuuteen ja näin siellä määränpään. Suunta ja tavoite on selvä nyt. Selkärankani suoristui, mieleni vahvistui ja tahtoni vei voiton pimeydestä.
Tunnen taas olevani elossa. Kiitos ystävät, jotka olette päätäni kannatelleet. Nyt se pysyy taas pystyssä ilman apua. Tiedätte, että voitte aina pyytää apua. On minun vuoroni olla auttaja.
