Olen kadottanut uneni. Tai tarkemmin ottaen en enää muista niitä. Oudot ja sekavat unet ovat olleen osa minua koko ikäni. Aikaisemmin muistin kaikki unet, joita saatoin nähdä useita yössä. Usein näin myös painajaisia. Valjastin nuo yön oudot hetkit luovuuteen. Olen kirjoittanut useat sanoitukset painajaisistani ja itseasiassa koko Hautajaisyön idea lähti valveunesta.
Näin usein myös valveunia tai hallusinaatioita. Tämän aiheutti väsymys,stressi ja katkonainen uni. Kävelin nuorempana paljon unissani ja nyt vanhempana näin näkyjä usean kerran viikossa. On hyvin hämmentävää kun heräät ja huomaat että kaikki ei ole kunnossa. Joku seisoo nurkassa ja tuijottaa. Tai normaalit esineet muuttuvat painajaismaisiksi olennoiksi. Tähän onneksi tottui ja useamman vuoden olen lähinnä mielenkiinnolla tutkinut öisiä näkyjäni. Ja todellakin Hautajaisyön (minun bändin) idea tuli yhdestä yöllisestä sekoilusta. Tuolloin näin kaksi kuollutta pikkutyttöä seisomassa nurkassa. Ne tulivat minun luokseni ja toinen heistä kuiskasi korvaani asioita.
Nyt kun olen saanut nukkumisen kuntoon en näe enää unia. Aamulla minulla saattaa olla joku outo tunne, että olen nähnyt jotain ikävää unta, mutta muuten en muista siitä mitään. Pelkäsin alkuun mitä tuo tekee luovuudelleni. Onneksi hyvin levänneet aivoni toimivat nyt tehokkaasti ja tekstiä tulee enemmän kuin pitkään aikaan. Tosin niiden sävy on muuttunut hiukan, mutta se voi toki olla sitäkin että elämässäni on kääntynyt uusi sivu ja koen asiat eri tavalla. Mikään onnellisten Rakkausrunojen kirjoittaja minusta tuskin koskaan tulee, sillä kirjoitusten teemat pyörii vieläkin kuoleman,ahdistuksen ja epätoivon ympärillä. Ja se sopii minulle.
