torstai 25. lokakuuta 2018

Hajatelma: Nytkö hajoan?

Ahdistus iskee salakavalasti. Se vaanii ja odottaa hetkeä jolloin olet heikoimmillasi. Minulle se tulee kun olen väsynyt. Nyt se tuli torstaina kello 18:00.

Raskas työviikko ja siihen päälle takaiskuja elämässä, ei se muuta vaadi. Kuppi täyttyi, meni yli, kaatui ja hajosi. Tipuin polvilleni kuin joku olisi lyönyt selkääni puukon. Sydän hakkaa liian kovaa ja sitä puristaa. Kyynelten keskellä puren hammasta. Tähänkö nyt kuolen? Helpottaisiko se oloa? Laitan kädet tärisen musiikin soimaan. Kovemmalle! Huudan musiikin yli. Minua oksettaa. Tekisin mitä vain että tämä loppuu. Aivot juoksee miljoonaa, poukkoilee heikkopäisenä ja luo erilaisia skenaarioita. Kaikki niistä päättyy huonosti ja se pahentaa oloani. Pistän musiikkia kovemmalle. Minua oksettaa ja haukon henkeä. Vuosien patoutuneet paskat valuvat kehoni läpi. Ryven itsesäälissä. Mietin kuolemaa. Ei en perkele anna periksi! Revin haavani auki syvemmältä. Kaikki paha olo hyökätköön nyt kerralla. Hengitän kiivaammin hampaitteni välistä. Viha.

Viha nostaa päätään. Muistan elävästi ystäväni sanat "ehkä sinun tulisi olla vihainen välillä". Vittu niin pitäisi. Itku vaihtuu nauruun. Hengitys alkaa tasaantua ja sydän lyö normaalisti. Aivot alkavat taas toimia. Tajuan että olen jossain vaiheessa laittanut ystävälle viestiä. Hänen sanansa lohduttavat minua entisestään. Olo on väsynyt kuin olisin juossut maratonin. Pyyhin viimeiset kyyneleet ja tunnen itseni taas ihmiseksi. Elämän arvoiseksi ja paremmaksi ihmiseksi. Kuppi on taas tilkitty umpeen ja hyvin hämmentävää moni vanha asia joka välillä vaivasi ei ahdista enää.

19:15 lähden ulos kylmään pimeään iltaan. Tuijotan taivasta ja annan kehoni puhdistua lopullisesti. Kyllä tämä tästä.

maanantai 8. lokakuuta 2018

Hajatelma: Et ehkä olekaan niin rikki.

Elämä on outoa. Välillä tuntuu, että mitä tahansa teet kaikki kaatuu ja hajoaa kappaleiksi. Olet aivan rikki ja täysin yksin kokoamassa itseäsi kasaan. Noina hetkinä kun ihminen on heikoilla pienikin asia saa sinut putoamaan uudelleen kuoppaa. Tekisit mitä vain että pääsisit sieltä ylös. Siinä on syy miksi pohjalta on vaikea nousta. Sinä teet siitä liian vaikeaa.

Omien heikkouksien myöntäminen on raskasta ainakin minulle. Muistan elävästi ensimmäisen hetken kun tipahdin polvilleen ja sanoin ääneen "tähän en pysty". Tuo kerta oli tuhota minut täydellisesti.  Pitkän ja raskaan tien jälkeen opin hyväksymään sen, että joskus en vain jaksa. Sen ääneen sanominen rupesi auttamaan. Vähitellen opin tuntemaan tilanteet joissa polveni alkavat pettämään. Opin tuntemaan omat oudot tuntee ja ennakoimaan niitä. Näin sain heikkouden muutettua vahvuudeksi.

Itsensä tunteminen ja hyväksyminen on tärkein opetus jonka itse olen saanut. Se pitää oppia kantapään kautta ja se vaatii paljon itsetutkiskelua. Kun aika kuluu uskallat luottaa paremmin toisiin ihmisiin ja pian huomaat että et olekaan yksin. Pysty saamaan voimia muilta, joten pohjalta ylös pääseminen helpottuu merkittävästi.

Joten kun saat itsesi kuntoon ja uskallat luottaa ihmisiin on tärkeää että teet saman muille. Ole valmiina antamaan auttava käsi tarvitsevalle, lohtu turvattomalle ja lohtu sitä kaipaavalle.