Kirjarovio: Totuus Palaa – Jouni Mömmön Maailma

Totuus Palaa – Jouni Mömmön Maailma

Kirjoittanut: H.S.Arkko. Julkaistu 2018 LIKE

”Maria Madgalenasta Mana Manan”

Nykyään tulee ostettua harvoin kirjoja ja vielä harvemmin tulee ennakkotilattua kirjoja.

Joskin kun luin sosiaalisesta mediasta, että Jouni Mömmöstä olisi tulossa kirja tilasin samalta istumalta. Olen henkeen ja vereen Mana Mana fani. Muistan kun ensimmäisen kerran kuulin ”Kuolla Elävänä” biisin. Kappale räjäytti tajuntani. Biisistä huokuva depressio ja ahdistus syöpyivät mieleeni ja tuota istumalta olin sitä mieltä, että Mana Mana oli hienoimpia bändejä koskaan. Vuosien päästä tämä ”ihastus” ei ole laskenut mihinkään. Bändin molemmat levyt ja livelevy palaa tasaisen tappavasti soittimeen ja jaksan kuunnella ne läpi uudelleen ja uudelleen.

Jouni Mömmö esittäytyi minulle hulluna nerona, joka loihti kasan klassikoita ja sitten tappoi itsensä. Jostain syystä en sen enempää bändiä tutkinut. Minulle Jouni Mömmön kirja sisälsi siis hyvin paljon täysin uutta tietoa ja se muutti käsitystäni niin Jouni Mömmöstä, kuin itse Mana Manasta. Seuraavassa arvostelussa voi olla ”spoilereita”, joten teitä on varoitettu.

Jouni ”Joni” Mömmö rehtorin poika syntyi Joensuusssa paremmintoimeen tulevaan perheeseen, jossa vallitsivat selkeät ja jyrkät säännöt. Politiikasta kiinnostunut Jouni käytti jo nuorena paljon päihteitä, aivan kuin koitakseen paeta kotioloja, joita hän kovasti halveksi, vaikka hänen isänsä kovan kuoren alla oli poikaansa rakastava mies. Päihteet, kiertolaisuus ja helppo elämä ohjasi nuoren miehen puuhia, kuten myös intohimo musiikkiin. Jouni ei sinänsä ollut mitenkään lahjakas soittaja, mutta hän omaksui paljon uutta musiikkia ja imi itseensä informaatiota eri bändeistä. Mies tutustui myös paikallisiin muusikoihin ja toimikin ajoittain Sielun Veljien keikkakuskina. Viimeistään Ruotsissa asuessaan oli selvää että päihteet tulisivat näyttämään selkeää kuvaa Mömmön elämässä. Pilvestä täysin sekaisin menevä mies löysin LSD ja saattoi vajota pitkiksi ajoiksi omiin maailmoihinsa. Jollain noilla matkoilla Mömmö päätti, että hänestä tulisi joskus ”rockstar”. Tähän tuli ensimmäinen tilaisuus kun Jouni värvättiin pitemmäksi pestiksi Sielun Veljet yhtyeen kuskina. Tuolloin Jounilla oli paljon ideoita ja hän koitti tuoda niitä varsin huonolla menestyksellä bändin soittoon. Noihin aikoihin miehen mielenterveys alkoi myös rakoilla ja päihteiden väärinkäytön johdosta mies sekoili paljon, jopa liikaa ollakseen Sielun Veljissä.

LSD, Skitsofrenia ja kiinnostus magiaan ajoikin miehen useasti suljetulle osastolle, jossa mies ahdistui entisestään. Kaiken sekoilun keskellä Jouni kasasi Silmienvaihtajat bändin, jonka demoista kasattiin iso osa Mana Mana biiseistä. Jouni löysin ”sielunkumppaninsa” vahvasti viinaan menevästä Otra Romppaisesta, joka oli kylän kovimpia kitaristeja ollessaan jotenkin tolkuissaan. Juoppohullu Otra ja skitsofreenikko Jouni löysivät yhteisen sävelensä ja niin Mana Mana luotiin. Bändillä oli alusta asti hyvin omintakein ote musiikkiin, sillä muunkin Mana Mana miehistön ollessa jotenkin ”rikki” soitettiin iso osa keikoista sinne päin, jos soitettiin ollenkaan ja hyvin sekalaisella/sekavalla miehistöllä. Tarina kumminkin kertoo että ne hetket kun miehistön sekaisen olevat päätä sattuivat olemaan samalla taajuudella oli bändin keikat maagisia. Tämä kaikkien jäsenten toisia tukeva hulluus saatiin onneksi taltioitua ”Totuus Palaa” levylle, joka jäin Jouni Mömmön viimeiseksi. 1991 ollessaan 35-vuotias Jouni ”Joni” Mömmö yritti itsemurhaa lääkkeillä, vietiin sairaalaan ja kertoman mukaan tukehtui omaan oksennukseensa ollessaan lepositeissä.

Kunniottaakseen Mömmöä Otra keräsi Jounin tekemät sanoitukset, kotiäänitykset ja keikoilla kokeillut biisit ja kasasi niiden pohjilta bändin toisen ja viimeisen levyn ”Murheen Laakso”. Tämä ei sinänsä ollut Otralle tuntematon pesti, sillä ilman hänen sovituksiaan ja yhteyttään Jouniin ei olisi bändin ensimmäinen levy koskaan valmistunut. Bändi heitti vielä keikkoja Mana Mana nimellä käyttäen kahta eri laulajaa. Mana Manan viimeinen keikka äänitettiin livelevyksi. Tämän jälkeen bändi on soittanut keikkoja Murheenlaakso nimellä.

Jouni Mömmön Maailma on vallan mainiosti kirjoitettu ja H.S.Arkko on onnistut kirjoittamaan sangen uskottavasti Jounin hulluudesta ja päihteiden käytöstä. Aluksi kirja vaikutti todella raskaalta luettavalta, sillä sen lauseet olivat täynnä sivistyssanastoa ja hyvinkin monisäikeisiä lauseita, mutta siihen tottui yllättävän nopeasti. Jouni Mömmöstä annettiin rehellinen kuva ilman jalustalle nostamista, tai turhaa panettelua. Mies joka halusi olla ”rockstar”, mutta ei oikein osannut soittaa mitään ja usein Mömmö soitti keikalla kitaraa, joka ei ollut edes missään vahvistimessa kiinni. Onneksi Mömmöllä oli visio ja taito luoda synkkyyttä tihkuvia sanoituksia. Silti miehen päiteiden ja hulluuden runtelimista aivoista saatiin Otran avustamina ulos pirun hienoa musiikkia, joka koskettaa vielä tänäkin päivänä.

Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi kaikille suomirockista ja raskaasta suomalaisesta rockista pitäville. Jos 70-luvun lopun punk kiinnostaa kirja kertoo siitäkin hyvin paljon. Se kertoo päihteistä, erilaisesta maailmasta ja ajasta. Kirja kertoo mielenterveysongelmista ja niiden kanssa kamppailevasta miehestä. Jos Mana Mana on sinulle tuntematon yhtye sinulle, suosittelen että aloitat kuuntelemisen bändin kakkoslevystä ”Murheen Laakso” se on ehkä hiukan helpommin lähestyttävämpi kuin ensimmäinen levy. Myös tuo ”Kuolla Elävänä live” on ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen, sillä siinä on osa biiseistä tiukimmillaan.

...nyt vain tilaamaan Silmienvaihtajat demonauhotuksia...