sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Hajatelma: Aamuyön vaikeus

On aamuyö. Aurinko on jo aloittanut nousunsa. Ohuet verhot eivät pidä uuden päivän kajastusta poissa makuuhuoneesta. Linnut aloittava kauniin laulunsa. Minua ahdistaa.
Kellon soittoon on vain muutamia tunteja, enkä ole nukkunut silmällistäkään. Päässäni kuhisee ajatukset. Nuo normaalisti vaimeat kuiskaukset muuttuvat yöllä huudoiksi. Olankohautukset kasvaneet epätoivoksi. Muistatko vuosia sitten kaikki tekemäsi virheet?

Mikä siinä on että aamuyöstä pitää ryhtyä pohtimaan syvällisiä? Kuinka monta yötä on mennyt kyyneleet silmäkulmissa. Kaikki pahat sanat ja teot muistuu mieleen. Olenko ansainnut kaiken sen paskan mitä päälleni on kaadettu? Entäs ne kerrat kun olen itse kohdellut lähimmäistä väärin? Olisiko elämäni toinen jos olisin pyytänyt, antanut, ollut antamatta anteeksi? Väsymyksen kasvaessa äänet päässä vahvistuu. Turvallinen katto alkaa muistuttamaan vihamiehistä ja lapsuuden kiusaajista. Tunnen aitoa vihaa heitä kohtaan ja kello vain jatkaa kulkuaan.

Viimein uni saapuu ja haihduttaa turhat äänet. Parin tunnin nollaus ja elämä kirkastuu. Aamukahvin tuoksu vie viimeisetkin vihan rippeet ja olo alkaa normalisoitua. Yö haihtuu, laitan kengät jalkaan ja lähden töihin. Oravanpyörä pyörii ja elämä jatkuu.

Vai onko aamuyön kaikkea pelkäävä, vihaava ja ahdistunut ihmisenraato se oikea minä?

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Hajatelma: Olemme vain ihmisiä


Somessa törmäsin mielenkiintoiseen kysymykseen: Voiko samaa ihmistä rakastaa ja vihata yhtä aikaa. Molemmat ovat vahvoja tunteita ja voitaisiin jopa sanoa, että ne ovat tunteista tärkeimmät. Tietyllä tavalla ne on hyvin vaikeita selittää, mutta molempia selittäessä voidaan käyttää samoja sanoja. Ainut selkeä ero niillä on siinä, että viha on hyvin primitiivinen tunne. Kun taas rakkaus on paljon sivistyneempi. Jokainen meistä osaa vihata ja se kuuluu meidän luontoomme, mutta kaikki eivät osaa rakastaa. Rakkaus on sekoitus useampaa tunnetta, joista osa on toisiaan alkukantaisempia. Joskin voisin väittää, että jos sinua ei ole koskaan rakastettu, et osaa sinäkään rakastaa.

Toki joidenkin mielestä rakkaus on vain keksimällä keksitty asia. Ihminen kun on vain yksi eläin muiden joukossa ja kuten kaikki eläimet meillä on tarpeita ja haluja. Vai onko rakkaus se mikä erottaa meidät eläimistä? Tuntevatko eläimet rakkautta tai vihaa? Vaikeita kysymyksiä joihin en oikeastaan edes halua vastausta. Tärkeintä on kumminkin että on olemassa vihaa ja rakkautta. Vahvoja tunteita mukamassa toistensa ääripäissä, mutta silti hyvin samankaltaisia. Usein tuntuu että viha on niistä vahvempi, se palaa kirkkaana, mutta usein myös haihtuu nopeammin. Rakkaus takertuu sinun jokaiseen soluusi ja sitä voi olla mahdotonta saada pois.

Samaa ihmistä voi vihata ja rakastaa yhtä aikaa. Ja se tekee meistä ihmisiä.