Hajatelma: Täynnä Surua ja Murhetta

Pysähdyn miettimään mennyttä elämääni, sitä kivistä polkua jonka olen kulkenut. On ihme, että olen edes elossa. Kohtalon ivaa vai pelkkää typeryyttä.

Olen ollut köyhä ja juonut liikaa. 

Melkein kuollut kolme kertaa. 

Rakastanut niitä jotka ei sitä ansainnut. Kadottanut ne jotka sen olisi tarvinnut. 

Burnoutista uuteen nousuun.

Rikkoontuneen miehen hymyllä peitän. Opetellut elämään heikkouksieni kanssa. Opetellut elämään itseni kanssa. 

Eletty elämä kehossa tuntuu. Joka vuosi mies vähän murtuu. Usko rakkauteen vähitellen horjuu. Tahto elää vaan ei aina kaikkeen riitä.

Pysähdyn miettimään mennyttä elämää. Tuskin olisin jaksanut enempää. On ihme, että olen edes elossa. Täynnä pelkkää surua ja murhetta.

Joskus täytyy hajota, tullaakseen taas ehjäksi. Hyvää loppuvuotta rakkaat ystävät. Tuokoot 2020 valoa elämään.

Hajatelma: Syyskuu 2019

Olen taas aivan eksyksissä itseni kanssa. Mikään ei tunnu miltään, enkä saa mistään elämäni osa-alueesta kunnolla otetta. Tunnen kuinka pimeys valloittaa minua ja takaraivossani on kokoajan tunne, että minun pitäisi paeta. En vaan tiedä mitä, miksi minä pakenen, ehkä pakenen itseäni, ehkä pakenen omaa päätäni, ehkä pakenen sitä oloa joka on päässäni. En tiedä mutta koen olevani hyvin ahdistunut. 

Puren hammasta itkua pidätellen ja tuntuu että en jaksa muuta kuin nukkua. Ihmiset katoavat ympäriltäni ja jään aivan yksin, enkä tiedä onko se hyvä vai huono asia. Ehkä olen ajanut ihmiset ympäriltäni pois, koska sillon en ainakaan tartuta sitä sisälläni olevaa pahaa muihin ihmisiin.

Vai olenko vain väsynyt tähän kaikkeen. 

Vai olenko vain kyllästynyt taistelmaan oma pääni kanssa? 

Hajatelma: Mitä olisi pitänyt sanoa?

Jos voisit palata ajassa taaksepäin mitä muuttaisit? Tekisitkö samat virheet vai muuttaisitko elämäsi täydellisesti? Tekisitkö hienosäätöä paremman tulevaisuuden puolesta? Jättäisitkö jotain sanomatta? Keräisitkö rohkeutta ja sanoisit mitä olisi pitänyt silloin sanoa?

Tälläinen jossittelu on täysin turhaa, eikä se auta mitään. Aika juoksee eteenpäin ja menneet on menneitä, mutta on jotain mitä voit tehdä.

Voit korjata muita kohtaan tekemiäsi virheitä. Koskaan ei ole liian myöhäistä pyytää anteeksi, kertoa totuus valheesta tai kertoa rakkaudesta. Vaikka tämä ei muuttaisi mitään se tekee yhden asian. Se opettaa sinua.

Rujoruno : osa 2

On päässäni kuoro, joka huutaa yhtä aikaa. Meteli on valtava enkä saa mistään kunnolla otetta. Osa koittaa kehua, osa haukkuu, osa huutaa asiota joita en halua kuulla ja osa suoraan vittuilee. Koitan huutaa niille takaisin, mutta se ei auta mitään.

Pääni vaipuu syvemmälle kaaokseen. Keksittyminen on mahdotonta ja se aiheuttaa ahdistusta. Epätoivoisesti koitan saada kiinni jostain ajatuksesta. Päässäni huutaa epäusko, epätoivo, Itseinho ja ihmisviha.

Vaivun syvemmälle pääni sisään ja koitan löytää sieltä jotain valoa, mutta siellä näkyy vain mustaa. Onneksi olen tottunut siihen. Pimeyteen ja yksinäisyyteen. Väkisin vuodatan kyyneleen ja annan äänien ottaa vallan. Laulan niiden kanssa kuorossa pahaa oloani. Syleilen itseinhoa ja ahdistusta.

Täällä olen turvassa. En valoa tänne kaipaa.

Hajatelma: Turhat Murheet

Elämä muotoilee meitä erikoisella tavalla. Se hioo huomaamatta terävimmät särmät pois, sekä pehmentään elon nousuja ja laskuja. Vuodet vieriin ja maailma ympärillä muuttuu. Samalla muutut sinä itse. Ympäristön paineen laantuessa ei pienet vastoinkäymiset kaada lattialle ja ne isot murheet helpottuvat nopeammin.

Ennen ylitsepääsemätön viha ja raivo saattaa mennä ohi pelkällä murahduksella. Sydäntä murtava tuska itkettää hetken ja kohta olet taas taistelukunnossa. Muutos ei ole pahasta. Se kertoo että olet elänyt, nähnyt ja kokenut. Osaat ottaa elämän sillä mitä se on ilman turhia murheita.

Nosta siis jalat ylös ja anna virran viedä. Kyllä ne murheet ja huolet ehtii toistekin selvitellä.

Hajatelma: Elämisen vaikeus.

Paljonko ihmisen on kestettävä? Milloin voi vaan nostaa kädet ylös ja luovuttaa? Joskus on vain parempi myöntää häviö, pakata kamat ja poistua pimeyteen. Se ei tee sinusta huonoa tai heikkoa. Se tekee sinusta ihmisen, joka haluaa elää onnellisena. Sinullakin on oikeus siihen.

Olen tässä kevään aikana törmännyt liian usein selityksiin. Aivan järkyttäviin valheisiin, jotka kumpuaa pelosta. Ihminen kestää järkyttävän määrän paskaa toiselta ihmiseltä sen takia kun pelkää tulevaisuutta. En ole koskaan ymmärtänyt huonoihin parisuhteissa väkisin pysyviä ihmisiä. Alkoholismi, henkinen ja fyysinen väkivalta, rakkaudeton suhde, pettäminen ja muut ongelmat lakaistaan maton alle hyvinkin helposti.

Usein niissä on takana henkinen alistaminen, jolla on järjestelmällisesti tuhottu toisen itsetunto. Sinä et kelpaa, sinä et saa parempaa ja kaikki on sinun syytä. Näillä lauseilla sinut survotaan haluttuun muottiin ja pian olet vain itsesi irvikuva. Tätä kun jatkuu tarpeeksi pitkään alkaa ihminen uskomaan kaikki valheet.

Rakkaat veljet ja siskot. Uskaltakaa vaatia muutosta. Uskaltakaa tehdä muutosta. Uskaltakaa pyytää apua ja Uskaltakaa toivoa parempaa. Elämme täällä vain kerran ja aika on katoavaista. Kenenkään ei tarvitse kantaa selässään toisen ihmisen luomaa taakkaa.

Rujoruno : Osa 1

"Mitä sinä teet tänä kesänä?

Pidän kämpän puhtaan.
Tiskaan astiat.
Pidän ruokaa jääkaapissa.
Vien roskat.
Muistan hymyillä kaupassa.
Pesen pyykit.
Ulkona hengitän syvään.
Muistan miltä tuntuu elää.

Mitä sinä teet tänä kesänä?
Se on sinusta itsestäsi kiinni."

Hajatelma: Juoksevan veden aika.

Huomasin että olen päästänyt itseni pimeälle puolelle. Vanha ystäväni masennus ja ahdistusta oli saamassa minusta otetta. En pitänyt enää kämppää siistinä, en jaksanut huolehtia itsestäni ja stressitasot olivat katossa.

On se vaan pirullinen vaiva kun se osaa salaa tulla elämään takaisin. Se luikertelee hyvien ja onnellisten asioiden varjoissa ja odottaa hetkeä iskeä. Se myrkyttää mielen, kodin ja tunteet. Lopulta se syrjäyttää kaiken ja repii sinut mukanaan pimeyteen. Havahduin mitä se oli tekemässä ja väkisin puin ahdistuksen alkulähdettä.

Löysinkin mieleni sopukoista pahan pesän ja tein suunnitelman sen tuhoamiseksi. Se vaatisi kovia uhrauksia, uhrauksia joita en haluasi tehdä, mutta jos haluan olla kunnossa ne on pakollisia. Kostoksi paskiainen laukaisi migreeni kohtauksen, aivan kuin viimeisenä vittuiluna. Veit minulta taas mahdollisuuden onneen, mutta kohta olen vahvempi kuin koskaan. Jospa tulevaisuudessa osaisin estää sinua luikertelemasta elämääni ja löytäisin taas ilon sisältäni.

Hajatelma: Anteeksi

Anteeksi. Se on yksi sanoista tärkein. Se pitää osata sanoa, se pitää osata ottaa vastaan ja se pitää osata antaa. Siinä pitää olla tunnetta ja tarkoitusta, ettei se menisi hukkaan. Jos sitä käyttää liikaa se menettää merkityksensä ja jos sitä ei pysty sanomaan satuttaa muita.

Anteeksi. Joskus se on todella vaikea asia. Silloin kun olet verisesti loukattu, rikki ja kappaleina. Kun pelkkä toisen ajattelu aiheuttaa raivon tunnetta. Jos olet itkenyt liian pitkään ja huutanut itsesi uneen uudelleen ja uudelleen.

Anteeksi. Myönnä virheesi, myönnä heikkoutesi, myönnä typeryytesi ja anna itsellesi lupa olla ihminen. Anna itsellesi anteeksi. Anna itsellesi armoa.

Hajatelma: Majakka tyhjyydessä.

On ollut musta sunnuntai. Menneisyyden haamut saivat minut kiinni heikolla hetkellä. Saastaisin sormin ne repivät muurini rikki. Työnsivät iljettävät kyntensä rintaani. Avasi haavoja, joiden luulin jo parantuneet. Luhistun pimeyteen. Turvalliseen ahdistukseen. Unohdin järjen, unohdin ajan ja katsoin vain tyhjyyteen. Ja tyhjyys katsoi minua takaisin säälien. Olin tullut kuin kotiin takaisin. Se syleili ja lohdutti murtunutta.

Havahduin outoon ääneen. Havahduin tähän maailmaan. Nostin pääni tyhjyydestä normaaliin elämään. Oli mennyt tunteja. Ajatukseni velloivat raivoissaan. Miksi sukelsin pimeyteen? Miksi tulin sieltä pois? Taas tuo outo ääni. Havahdun enemmän horroksesta. Huomaan että kädessäni on puhelin. Toivon kipinä heräsi ja se sytytti vihan. En tähän kaadu. En perkele tähän taas mene.

Keskitin kaikki voimani ja vastasin tulleeseen viestiin. Vuodatin oloni puhelimen näppäimille. Annoin pahan olon valua ruudulle. Vähitellen kykenin taas liikkumaan. En aio luovuttaa. Niin nopeasti kun vaivuin pimeyteen nousin sieltä taas ylös. Minulla oli kylmä, nälkä ja joka paikkaan särki. Väkisin nousin ylös ja lähdin takaisin maailmaan. Menneisyyden haamut eivät minua vielä saa.

Kiitos rakas ystävä, joka olit taas minun tukena ja turvana. Majakkana pimeydessä. On ollut musta sunnuntaina. Huomenna taas jaksan.

Hajatelma: Pohjalla on turvallista

Minua pelottaa tulevat muutokset elämässä, vaikka olen ajanut itseäni niihin muutoksiin. Olisi paljon helpompaa vaipua vanhojen tapojen pariin, sillä vaikka pohjalla on paha olla se tuntuu silti turvalliselle. Et voi tehdä virheitä, jos et yritä mitään. Alistut kohtalosi ja odotat turtana viimeistä päivääsi. Käyt töissä, otat vapailla viinaa, toistat samat virheet uudelleen ja uudelleen. Tiedät sen tuhoavan sinua kokoajan lisää ja lisää, mutta et uskalla muuttaa mitään. Pohjalla on hyvä olla. Pohja sinua lohduttaa. Pohja sinut vangitsee.

Ei. En jää tänne kuolemaan. Aloitin pohjalta nousun ja alan olla siinä pisteessä että pystyn seisomaan selkä suorana. Silmät on kirkkaan ja olen tarmoa täynnä. Olen tehnyt muutoksia itseeni, elämääni ja asenteeni. En anna pelkoni lamaannuttaa minua enää. En anna ahdistuksen viedä minua reunan yli. En anna periksi. En perkele anna periksi, ja vaikka minua pelottaa, niin aioin ottaa tästä kaiken irti. Tämä elämä on meidän ainoa ja siitä pitää osata nauttia, tai sitten olet jo valmiiksi kuollut.

Ensimmäinen vuosi blogia on täynnä. Kun alotin tämän olin vain suttuinen ja naarmuinen peilikuva itsestäni. Nyt olen parempi kuin koskaan ennen. Olen löytänyt itseni viimein.

Hajatelma : Ulkopuolella

Välillä koitan ottaa askeleen sivuun ja katsoa itseäni ulkopuolisena. Kaikkia murheita ja huolia, jotka estävät minua elämässä. Tuumailen tiukkoja päätöksiä, joita olen joutunut tekemään. Kaikkea ne toistetut virheet ja ne virheet, joista olen jotain oppinut.

Voinko elää näiden asioiden kanssa? Tervehtisinkö itseäni hymyillen vai vaihtaisinko katua? Olenko rikkonut jotain niin pahasti, että sitä ei voi enää korjata? Jos nyt kuolisin miten ihmiset minua muistaisi?

Usein asiat selkenee kun niitä katselee ulkopuolisena, ilman sitä taakkaa mitä niistä on tullut. Ilman kaikkia huolia ja murheita. Nyt taas jaksan elää.

Hajatelma: Uskalla elää

Elämä kolhii meitä ihmisraasuja. Monella on syvät arvet kehonsa sisäpuolella. Osa niistä ei koskaan umpeudu ja osa alkaa mätimään heti kun koitat liikkua elämässä eteenpäin. Arvet ovat osa meitä, jotka jäävät paikoilleen vaikka kuinka koitat niitä peittää tai piilottaa. Nuo arvet kertovat eletystä elämästä, virheistä, kivusta ja ahdistuksesta. Ne kertoo myös kasvamisesta, oppimisesta ja selviytymisestä. Sinä olet elossa kaikesta huolimatta ja tähän ajatukseen tulisi tiukemmin tarttua.

Älä annan vanhojen virheiden määritellä sinua, sillä silloin et ole oppinut niistä mitään. Se avaa vanhat arvet ja se saa sydämesi vuotamaan verta. On vaikea myöntää sitä, mutta vaikka kuinka ahdistaa ja pelottaa tulee sinun vain uskoa parempaan. Elämä on kolhinut sinua jo niin paljon, että muutama uusi mustelma ei haittaa. Uskalla siis elää, Hengittää ja rakastaa.

Kaikilla meillä on painolastinsa, mutta tärkeää on vain se miten sen kannat mukanasi.

Hajatelma: Katso joskus peiliin.

Ei ole väärin välillä miettiä itseään. Jotenkin tuntuu, että se unohtuu monelta nykyään. On oikein miettiä omaa parastaan ja sitä mikä on itselle hyväksi. Sinä elät ainutta elämääsi pääosin itseäsi varten, joten joskus kannattaa pysähtyä. Oletko onnellinen? Oletko tyytyväinen elämääsi? Onko sinussa tai elämäntilanteessa muutettavaa?

Tärkein kysymys kuitenkin on, että pärjäätkö yksin tämän asian kanssa? Ei ole väärin osoittaa heikkoutta ja myöntää että tarvitsee apua. Hakekaa apua ennen kuin on liian myöhäistä. Ennen kuin teette jotain mistä ei ole paluuta.

Ihmiset alistuvat kuin lampaat huonoihin tilanteisiin. Aina löytyy joku tekosyy, että tilannetta ei koita muuttaa. He voivat elää peloissaan tai ahdistuksessa koko elämänsä. Älä ole lammas. Pysähdy, katso peiliin ja mieti hetki elämääsi.