Välillä koitan ottaa askeleen sivuun ja katsoa itseäni ulkopuolisena. Kaikkia murheita ja huolia, jotka estävät minua elämässä. Tuumailen tiukkoja päätöksiä, joita olen joutunut tekemään. Kaikkea ne toistetut virheet ja ne virheet, joista olen jotain oppinut.
Voinko elää näiden asioiden kanssa? Tervehtisinkö itseäni hymyillen vai vaihtaisinko katua? Olenko rikkonut jotain niin pahasti, että sitä ei voi enää korjata? Jos nyt kuolisin miten ihmiset minua muistaisi?
Usein asiat selkenee kun niitä katselee ulkopuolisena, ilman sitä taakkaa mitä niistä on tullut. Ilman kaikkia huolia ja murheita. Nyt taas jaksan elää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti