maanantai 22. heinäkuuta 2019

Rujoruno : osa 2

On päässäni kuoro, joka huutaa yhtä aikaa. Meteli on valtava enkä saa mistään kunnolla otetta. Osa koittaa kehua, osa haukkuu, osa huutaa asiota joita en halua kuulla ja osa suoraan vittuilee. Koitan huutaa niille takaisin, mutta se ei auta mitään.

Pääni vaipuu syvemmälle kaaokseen. Keksittyminen on mahdotonta ja se aiheuttaa ahdistusta. Epätoivoisesti koitan saada kiinni jostain ajatuksesta. Päässäni huutaa epäusko, epätoivo, Itseinho ja ihmisviha.

Vaivun syvemmälle pääni sisään ja koitan löytää sieltä jotain valoa, mutta siellä näkyy vain mustaa. Onneksi olen tottunut siihen. Pimeyteen ja yksinäisyyteen. Väkisin vuodatan kyyneleen ja annan äänien ottaa vallan. Laulan niiden kanssa kuorossa pahaa oloani. Syleilen itseinhoa ja ahdistusta.

Täällä olen turvassa. En valoa tänne kaipaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti