Positiivisdepressiivisen oman elämänsä rocktähden mietteitä elämästä, kuolemasta, rakkaudesta, vihasta, musiikista, elokuvista, politiikasta ja kaikesta mitä mieleen juolahtaa.
Jos voisit palata ajassa taaksepäin mitä muuttaisit? Tekisitkö samat virheet vai muuttaisitko elämäsi täydellisesti? Tekisitkö hienosäätöä paremman tulevaisuuden puolesta? Jättäisitkö jotain sanomatta? Keräisitkö rohkeutta ja sanoisit mitä olisi pitänyt silloin sanoa?
Tälläinen jossittelu on täysin turhaa, eikä se auta mitään. Aika juoksee eteenpäin ja menneet on menneitä, mutta on jotain mitä voit tehdä.
Voit korjata muita kohtaan tekemiäsi virheitä. Koskaan ei ole liian myöhäistä pyytää anteeksi, kertoa totuus valheesta tai kertoa rakkaudesta. Vaikka tämä ei muuttaisi mitään se tekee yhden asian. Se opettaa sinua.
On päässäni kuoro, joka huutaa yhtä aikaa. Meteli on valtava enkä saa mistään kunnolla otetta. Osa koittaa kehua, osa haukkuu, osa huutaa asiota joita en halua kuulla ja osa suoraan vittuilee. Koitan huutaa niille takaisin, mutta se ei auta mitään.
Pääni vaipuu syvemmälle kaaokseen. Keksittyminen on mahdotonta ja se aiheuttaa ahdistusta. Epätoivoisesti koitan saada kiinni jostain ajatuksesta. Päässäni huutaa epäusko, epätoivo, Itseinho ja ihmisviha.
Vaivun syvemmälle pääni sisään ja koitan löytää sieltä jotain valoa, mutta siellä näkyy vain mustaa. Onneksi olen tottunut siihen. Pimeyteen ja yksinäisyyteen. Väkisin vuodatan kyyneleen ja annan äänien ottaa vallan. Laulan niiden kanssa kuorossa pahaa oloani. Syleilen itseinhoa ja ahdistusta.
Täällä olen turvassa. En valoa tänne kaipaa.
Elämä muotoilee meitä erikoisella tavalla. Se hioo huomaamatta terävimmät särmät pois, sekä pehmentään elon nousuja ja laskuja. Vuodet vieriin ja maailma ympärillä muuttuu. Samalla muutut sinä itse. Ympäristön paineen laantuessa ei pienet vastoinkäymiset kaada lattialle ja ne isot murheet helpottuvat nopeammin.
Ennen ylitsepääsemätön viha ja raivo saattaa mennä ohi pelkällä murahduksella. Sydäntä murtava tuska itkettää hetken ja kohta olet taas taistelukunnossa. Muutos ei ole pahasta. Se kertoo että olet elänyt, nähnyt ja kokenut. Osaat ottaa elämän sillä mitä se on ilman turhia murheita.
Nosta siis jalat ylös ja anna virran viedä. Kyllä ne murheet ja huolet ehtii toistekin selvitellä.
Paljonko ihmisen on kestettävä? Milloin voi vaan nostaa kädet ylös ja luovuttaa? Joskus on vain parempi myöntää häviö, pakata kamat ja poistua pimeyteen. Se ei tee sinusta huonoa tai heikkoa. Se tekee sinusta ihmisen, joka haluaa elää onnellisena. Sinullakin on oikeus siihen.
Olen tässä kevään aikana törmännyt liian usein selityksiin. Aivan järkyttäviin valheisiin, jotka kumpuaa pelosta. Ihminen kestää järkyttävän määrän paskaa toiselta ihmiseltä sen takia kun pelkää tulevaisuutta. En ole koskaan ymmärtänyt huonoihin parisuhteissa väkisin pysyviä ihmisiä. Alkoholismi, henkinen ja fyysinen väkivalta, rakkaudeton suhde, pettäminen ja muut ongelmat lakaistaan maton alle hyvinkin helposti.
Usein niissä on takana henkinen alistaminen, jolla on järjestelmällisesti tuhottu toisen itsetunto. Sinä et kelpaa, sinä et saa parempaa ja kaikki on sinun syytä. Näillä lauseilla sinut survotaan haluttuun muottiin ja pian olet vain itsesi irvikuva. Tätä kun jatkuu tarpeeksi pitkään alkaa ihminen uskomaan kaikki valheet.
Rakkaat veljet ja siskot. Uskaltakaa vaatia muutosta. Uskaltakaa tehdä muutosta. Uskaltakaa pyytää apua ja Uskaltakaa toivoa parempaa. Elämme täällä vain kerran ja aika on katoavaista. Kenenkään ei tarvitse kantaa selässään toisen ihmisen luomaa taakkaa.
Huomasin että olen päästänyt itseni pimeälle puolelle. Vanha ystäväni masennus ja ahdistusta oli saamassa minusta otetta. En pitänyt enää kämppää siistinä, en jaksanut huolehtia itsestäni ja stressitasot olivat katossa.
On se vaan pirullinen vaiva kun se osaa salaa tulla elämään takaisin. Se luikertelee hyvien ja onnellisten asioiden varjoissa ja odottaa hetkeä iskeä. Se myrkyttää mielen, kodin ja tunteet. Lopulta se syrjäyttää kaiken ja repii sinut mukanaan pimeyteen. Havahduin mitä se oli tekemässä ja väkisin puin ahdistuksen alkulähdettä.
Löysinkin mieleni sopukoista pahan pesän ja tein suunnitelman sen tuhoamiseksi. Se vaatisi kovia uhrauksia, uhrauksia joita en haluasi tehdä, mutta jos haluan olla kunnossa ne on pakollisia. Kostoksi paskiainen laukaisi migreeni kohtauksen, aivan kuin viimeisenä vittuiluna. Veit minulta taas mahdollisuuden onneen, mutta kohta olen vahvempi kuin koskaan. Jospa tulevaisuudessa osaisin estää sinua luikertelemasta elämääni ja löytäisin taas ilon sisältäni.
