Tuo ajatus on viimepäivinä pyörinyt mielessä. Testit on tehty ja mitään ei ole löytynyt, päinvastoin muutuin sairastaessa terveemmäksi. Kolme viimeistä viikkoa on mennyt todella hyvin, siitä iso kiitos fysioterapian ja elämäntapamuutosten. Aikaa on kulunut jo sen verran, että nämä alkuun isolta tuntuneet asiat ovat tavallisia. Muista nukkua, muista juoda vettä, muista syödä useamman ja muista syödä paremmin. Muista venytellä ja koita rentoutua välillä. Nämä asiat tulevat jo luonnostaan aivan kuin olisin aina tehnyt niin.
Olen elossa.
On aika hämmentävää herätä ahdistuksesta ja kuoleman odotuksesta henkiin. Normaalielämä tuntuu jotenkin todella oudolta, lähes tuntemattomalta. Syvissä vesissä uidessa näkee monen asian todellisen puolen. Mikä on tärkeää ja ketkä ihmiset haluaa säilyttää elämässä. Ketkä ovat sinun arkkua kantamassa ja kuinka monta kynttilää haudallesi lasketaan.
Olen elossa.
Ja tunnen olevani taas elossa. Halu elää loistaa vahvana ja usko itseeni on palautunut. Seuraavaa vastoinkäymistä odotellessa, mutta kohtaan sen taas pää pystyssä ja valmiina taistelemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti