Tiedättekö mikä on vaikeaa? Se on esittää olevansa vahva. Hymyillä kun sisin huutaa. Rohkaista muita kun itseäsi pelottaa. Olla tukena, vaikka sitä tarvitsisi itse eniten. Tehdä kaikkea, silloin kun et jaksa kunnolla hengittää. Olla kaikille sitä mitä he tarvitsevat, mutta et koskaan saa sitä mitä itse tarvitset. Olla vahva, vaikka on heikko. Myöntää olevansa heikko. Myöntää, että ei jaksa. Kun on tottunut antamaan itsestään paljon, ei sitä osaa edes pyytää mitään takaisin. Ei osaa ottaa vastaan mitään. Ei mitään. Ei keltään. Ei ketään. Ei....
Murhe tuudittaa minut kohta uneen ja aamulla koitan taas hymyillä. Revin ruhoni liikkeelle väkisin vaikka tiedän että parasta olisi maata vain sängyssä, mutta minua pelottaa, että en sieltä pääse pois. Kuinka pitkään menee, että joku huomaa jos katoan. On vaikeaa pysyä positiivisena ja vahvana kun keho taistelee vastaan. On vaikea jaksaa kun haluaa vain nukahtaa, mutta ei uskalla silmiä ummistaa. Annan itselleni luvan hetkeksi hajota. Itkeä paha pois ja syntyä uudelleen. Uutena ihmisenä. Heikkona, mutta täynnä toivoa. En tähän kaadu. Tämä ei minua vie hautaan. Minulla on vielä paljon annettavaa. Olen vain hetken heikko....jotta jaksan olla vahva. Muistojuhla perukaa ja sääliviestit unohtakaa. Tänä yönä palvomme kuolemaa, mutta emme vielä lähde sen mukaan. Se meitä jaksaa odottaa.
Pysykää vahvoina ystävät.
Minäkin yritän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti